Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Euroalueen talous vajosi uudelleen taantumaan alkuvuonna

Euroalueen talous vajosi uudelleen taantumaan alkuvuoden aikana, ilmenee EU:n tilastokeskuksen Eurostatin ennakkotiedoista .

Euroalueen bruttokansantuote supistui tammi-maaliskuussa 0,6 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Viime vuoden loppuneljänneksellä pudotusta kirjattiin 0,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Vakiintuneen määritelmän mukaan talous on taantumassa, kun bruttokansantuote supistuu kahtena vuosineljänneksenä peräjälkeen.

Edellisen kerran euroalue oli taantumassa viime vuoden alkupuoliskolla, koronapandemian alkuvaiheessa. Kyseessä on siis jo toinen taantuma lyhyen ajan sisään.

Saksan talous supistui alkuvuonna peräti 1,7 prosenttia edellisestä neljänneksestä. Saksan tilastoviranomainen Destatis kertoo, että koronakriisi iski alkuvuonna etenkin kotitalouksien kulutukseen, kun taas tavaravienti kannatteli maan taloutta.

Energiahinnat kiihdyttivät inflaatiota

Euroalueen inflaatio eli kuluttajahintojen vuosimuutos kiihtyi huhtikuussa ennakkotietojen mukaan 1,6 prosenttiin. Hintojen nousua kiritti energiahintojen voimakas kallistuminen vuoden takaiseen nähden. Vuosi sitten koronapandemia oli romahduttanut raakaöljyn hinnan, mutta sittemmin öljyn hinta on toipunut suunnilleen koronaa edeltävälle tasolle.

Euroopan keskuspankin (EKP) tarkkaan seuraama pohjainflaatio oli huhtikuussa 0,8 prosenttia. Pohjainflaatiosta on puhdistettu pois energian, elintarvikkeiden, alkoholin ja tupakan hintojen vaikutus. Huhtikuussa pohjainflaatio jopa hidastui hieman maaliskuun tasolta, joten EKP:n tavoitteeseen hieman alle kahden prosentin inflaatiovauhdista keskipitkällä aikavälillä on vielä matkaa.

Euroalueen kausitasoitettu työttömyysaste oli maaliskuussa 8,1 prosenttia, eli suunnilleen edeltävien kuukausien tasolla.