Sahatavaran ja teräksen hintojen jyrkkä nousu on lingonnut rakennuskustannukset reippaaseen kasvuun tänä vuonna.
– Maailmanmarkkinoilla nousevat kaikki talonrakentamisen panosten hinnat, kertoo Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.
Hänen mukaansa puutavaran hinta on noussut kuluvana vuonna keskimäärin 11 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Huhtikuussa nousua kertyi jopa 17 prosenttia.
Viennissä hinnat ovat kohonneet jopa 20–30 prosenttia.
Vihmo arvioi, että sahatavaran ja eräiden muiden tuotantopanosten hintojen kohoaminen jatkuu. Tulevia hintoja ennakoivat futuurit ovat edelleen kovassa nousussa etenkin Yhdysvalloissa.
Pientaloteollisuus PTT:n johtaja Kimmo Rautiainen kertoo, että järjestön jäsenyritykset ovat huolissaan sahatavaran ja teräksen hintojen noususta.
Hän arvioi, että sahatavaran maailmanmarkkinahintojen kohoamiseen vaikuttavat muun muassa hyönteistuhot Kanadassa, puunkorjuuongelmat Venäjällä ja voimakas elvytys Yhdysvalloissa, joka on sysännyt rakentamisen voimakkaaseen kasvuun.
– Sahatavarassa on tapahtunut todella voimakas hintojen nousu viimeisen puolen vuoden aikana, Rautiainen arvioi.
Suomalaiset ovat äityneet koronan aikana rakentamaan uusia loma-asuntoja, korjaamaan omakotitaloja ja rakentamaan esimerkiksi terasseja omakotitalojen tai huviloiden pihoille.
Korona on vaikuttanut myös valmistalopakettien myyntiin.
– Meidän jäsenyrityksillämme on ollut huimia myyntilukuja, Rautiainen kertoo.
Kotien kunnostus korona-aikana maailmanlaajuinen ilmiö
Vihmon mukaan Suomen mökkibuumilla ei kuitenkaan ole vaikutusta kotimaisiin hintoihin, vaan hinnat määräytyvät maailmanmarkkinoilla.
Rautiainen huomauttaa, että kotien kunnostus koronan aikana on maailmanlaajuinen ilmiö, ei pelkästään suomalainen.
– Täytyy pistää kontekstiin asioita. Maailman sahatavaramarkkinat ovat 350 miljoonaa kuutiometriä. Suomessa tuotanto on 12 miljoonaa kuutiota, josta 9–10 kuutiota menee vientiin, sanoo Sahateollisuuden puheenjohtaja Tommi Sneck Koskisen oy :stä.
Suomi myös tuo puutavaraa. Sneck kertoo, että Suomessa muun muassa talotehtaille on ollut yllätys, että halvan sahatavaran saatavuus Venäjältä on heikentynyt.
Sneckin mukaan sahatavaran hinta menee välillä ylös ja välillä alas. Hän sanoo, että rakennuskustannusten nousussa sahatavaran syyksi on pantu liian paljon.
– Hinnat ovat edelleen matalammat kuin vuonna 2018 puhumattakaan vuodesta 2007, Sneck muistuttaa.
Kiviainesten ja betonin hinnat hillitsevät kokonaiskustannusten nousua
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Aleksi Randell huomauttaa, että rakentamisessa kiviainesten ja betonin hinnat ovat hillinneet rakentamisen kokonaiskustannusten nousua.
Rakennuskustannusten nousu iskee näin eri tavalla erilaisiin rakennuksiin. Puutaloissa vaikutus on paljon hurjempi kuin muussa rakentamisessa.
– Enemmän olimme huolissaan koronan aikana, että tulee toimitusvaikeuksia, mutta näin ei ole käynyt, Randell kertoo.
Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat huhtikuussa 2,0 prosenttia vuoden takaisesta. Tarvikekustannukset nousivat 2,8 prosenttia ja työkustannukset 1,4 prosenttia.