Yle: Hirvenvasat poukkoilivat maanantaina Lappeenrannan kaupungintalon parkkihallissa – Nyt kannattaa varoa ylivuotisia vasoja

Hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa touko-kesäkuussa. Kuvituskuva. Juha Poutanen
Anna Kivinen

Anna Kivinen

Ylivuotiset hirvenvasat poukkoilivat Lappeenrannan keskustassa maanantaina. Asiasta kertoi Yle. Ainakin kahdesta nuoresta hirvestä oli Ylen mukaan tehty havaintoja maanantaiaamun ja aamupäivän. Kaksikko nähtiin Lappeenrannan keskustassa Valtakadulla aamulla yhdeksän maissa. Hirvi oli Ylen mukaan lisäksi juossut kaupungintalon pysäköintihallissa, Louhenpuistossa Peltolan kerrostaloalueella sekä uimahallin läheisyydessä.

Lentokentäntiellä keskustan tuntumassa hirvi oli törmännyt henkilöautoon. Poliisi pyysi virka-apua paikalliselta metsästysseuralta kolarissa mahdollisesti vahingoittuneen hirven jäljittämisessä. Se yritetään ohjata takaisin metsään.

Hirvet liikkuvat eniten aamu- ja iltahämärissä. Eniten hirvet ovat liikkeellä hirvien kiiman aikana loka–marraskuussa. Toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu näille hetkille eli touko–kesäkuuhun, jolloin hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa.

Levottomuus ja kuljeskelu ovat ylivuotisille hirville tyypillistä käyttäytymistä tähän aikaan vuodesta. Hirvivasat ovat tottuneet seuraamaan emäänsä vuoden ajan, mutta nyt ne ovat jääneet yksin ja ovat usein neuvottomia.

Kommentoi

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut