Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä vahvistuivat toukokuussa – omaa rahatilannetta pidetään yhä erinomaisena

Huomattavan moni kuluttaja oli toukokuussa yhä aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Iiro-Matti Nieminen / STT

Kuluttajien odotukset Suomen talouden kehityksestä paranivat toukokuussa, ilmenee Tilastokeskuksen kertomista tiedoista.

Kokonaisuutena kuluttajien luottamus heikkeni hieman edelliskuuhun nähden, mutta pysyi silti yhä vahvana. Kuluttajien luottamusindikaattori sai toukokuussa lukeman 2,7, kun se huhtikuussa oli 3,8. Indikaattorin pitkän aikavälin keskiarvo on –1,8.

– Kotitalouksilla edelleen vahvat tunnelmat. Pieni lasku suhteessa edelliseen kuukauteen menee lähinnä satunnaisen värinän piikkiin, arvioi Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist tuoreeltaan Twitterissä .

Kuluttajien luottamus on nyt selvästi vahvempaa kuin koronapandemian alkuvaiheessa vuosi sitten. Etenkin arviot Suomen talouden kehityksestä ovat vahvistuneet tuntuvasti vuoden takaisesta.

Monilla aikeita lainanottoon ja asunnon hankintaan

Kuluttajien käsitykset oman taloutensa nykytilanteesta heikkenivät toukokuussa jonkin verran edelliskuuhun nähden. Siitä huolimatta kuluttajat arvioivat oman rahatilanteensa edelleen erinomaiseksi. Toukokuussa kuluttajien käsitys omasta rahatilanteestaan oli historian toiseksi paras huhtikuun ennätystason jälkeen. Tilasto ulottuu vuoteen 1995 asti.

– Juuri nyt kotitaloudet ovat jo lähtökuopissa odottamassa talouden lopullista avautumista ja kulutusmahdollisuuksien kasvua. Kotitalouksien optimismi pitää huolta siitä, että kulutuskysyntä jatkuu lähikuukausina vahvana, Appelqvist sanoi tiedotteessa.

Huomattavan moni oli toukokuussa yhä aikeissa ottaa lainaa vuoden sisällä. Myös asunnon ostosuunnitelmia oli viime kuukausien tapaan paljon. Hyvin moni harkitsi myös kotinsa peruskorjaamista, Tilastokeskus kertoo.

Kuluttajien luottamus oli ylivoimaisesti vahvinta pääkaupunkiseudulla. Heikointa kuluttajien taloususko oli Länsi- ja Itä-Suomessa.

Tilastokeskuksen kuluttajien luottamustutkimukseen vastasi 990 Suomessa asuvaa ihmistä 1.–19. toukokuuta.

Palveluyritysten luottamus palautumassa

Palvelualoilla yritysten talousluottamus toipuu nyt nopeasti koronapandemian aiheuttamasta iskusta, käy ilmi Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) keräämistä tiedoista.

Palveluyritysten luottamusindikaattori sai toukokuussa lukeman +10, joka on kahdeksan pistettä korkeampi kuin huhtikuussa. Palveluyritysten luottamus on kohonnut jo lähelle pitkän aikavälin keskiarvoa, joka on +12.

Palveluyritysten myyntimäärät ovat EK:n mukaan kasvaneet edelliskuusta, ja myyntiodotukset lähikuukausille ovat positiiviset.

Yritysten luottamus parani toukokuussa myös teollisuudessa ja vähittäiskaupassa. Sen sijaan rakennusyritysten luottamus heikkeni hieman edelliskuusta.

– Luottamus on nyt palautumassa hyvää tahtia etenkin rajoituksista kärsineillä palvelualoilla. Myös vähittäiskaupassa on nähtävissä selvää nousua. Kotitalouksille kertyneet säästövarat ovat nyt lähdössä kulutukseen, kun koronavirustilanne on helpottanut ja rokotukset ovat edenneet, kommentoi EK:n johtava ekonomisti Sami Pakarinen tiedotteessa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut