Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

OECD: Suomen talous saavuttaa koronaa edeltäneen tason tämän vuoden lopulla

Suomen talous saavuttaa koronapandemiaa edeltäneen tason myöhään tänä vuonna, ennustaa teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD. Järjestön mukaan työllisyys palautuu koronakuopasta ensi vuoden puolivälissä.

OECD arvioi, että Suomen bruttokansantuote kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia ja ensi vuonna 2,7 prosenttia. Edellytyksenä on, että uutta korona-aaltoa ei tule.

Suurin kasvusysäys tulee ennusteen mukaan viennistä, joka kohoaa tänä vuonna 5,4 prosenttia ja ensi vuonna 5,7 prosenttia. Työttömyysaste laskee 7,7 prosentista 7,0 prosenttiin vuonna 2022.

Ruotsissa talous kasvaa OECD:n mukaan ripeämmin kuin Suomessa. Järjestö arvioi, että Ruotsin bruttokansantuote nousee tänä vuonna lähes 4 prosenttia ja 3,5 prosenttia seuraavana vuonna. Viennin odotetaan kasvavan peräti 10,7 prosenttia.

Ruotsin talous supistui viime vuonna 3,0 prosenttia, kun Suomi selvisi 2,8 prosentin miinuksella.

OECD suosittelee, että terveystilanteen mahdollisesti heikentyessä Suomen tulisi jatkaa yritysten kustannusten alentamista.

Euroalueen talous romahti Suomea enemmän

Koko euroalueella talous romahti viime vuonna 6,7 prosenttia. Tänä vuonna euroalueen bruttokansantuotteen odotetaan kasvavan 4,3 prosenttia ja ensi vuonna 4,4 prosenttia. Vertailuluvun alhaisuus vaikuttaa kasvuprosentteihin.

Euroalueen talouskasvua tukevat yksityinen kulutus ja viennin kasvu erityisesti nopeasti koronasta toipuvaan Yhdysvaltoihin. Jäsenmaiden tukitoimet ja EU:n elpymispaketti nostavat taloudellista aktiviteettia.

OECD odottaa, että euroalueen inflaatio kiihtyy tänä vuonna 1,8 prosenttiin viime vuoden 0,3 prosentista. Kiihtyminen on kuitenkin väliaikaista, sillä ensi vuonna inflaatio hidastuu 1,3 prosenttiin.

OECD nosti maailmantalouden kasvuennustettaan

OECD nostaa maailmantalouden kasvuennustettaan 5,8 prosenttiin. Joulukuussa ennuste oli 4,2 prosenttia. Maailmantalous on nyt palannut OECD:n mukaan koronaa edeltävälle tasolle.

Järjestön mukaan ennusteen korottamista on edesauttanut Yhdysvaltain jättimäisestä elvytyksestä johtuva kasvun kiihtyminen 4,4 prosenttiin joulukuussa arvioidun 3,7 prosentin sijasta.

OECD muistuttaa kuitenkin, että suurinta osaa maailman väestöstä ei ole rokotettu koronaa vastaan. Sen vuoksi toipuminen on epätasaista eri maiden välillä. Toipuminen on epävarmaa, sillä riski koronan uudesta aallosta on olemassa.