Ravintola-alalla on odotettu nopeampaa rajoitusten purkua – hallituspuolueilla yhä erimielisyyttä

Ravintola-alalla on odotettu laajempaa koronarajoitusten purkua, sillä mahdollisuutta väläyteltiin hallituksesta jo parisen viikkoa sitten. Vesa Moilanen / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu / STT

Ravintola-alalla on odotettu laajempaa koronarajoitusten purkua, sillä mahdollisuutta väläyteltiin hallituksesta jo parisen viikkoa sitten. STT:n tietojen mukaan puolueilla on kuitenkin yhä erimielisyyttä rajoitusten lieventämisestä etenkin leviämisvaiheen alueilla.

Vasemmistoliitolle ja vihreille on ollut tärkeää, että ravintoloiden rajoituksia ei pureta nopeammassa tahdissa kuin kulttuuri- ja tapahtuma-alan rajoituksia. Siten vaikka epidemiatilanne on parantunut, tiukimmat rajoitukset ovat yhä voimassa pahimmilla alueilla. Sinällään halua höllentää rajoituksia sitä mukaa kuin se on tautitilanteen näkökulmasta mahdollista, on kaikilla hallituspuolueilla.

Tällä hetkellä leviämisvaiheessa ovat Uusimaa, Keski-Pohjanmaa sekä Päijät- ja Kanta-Häme, joissa alkoholin anniskeluun keskittyneet toimipaikat, kuten baarit, saavat olla auki klo 19 asti ja muut ravintolat tunnin pidempään. Baareissa anniskelu on sallittua iltakuuteen ja muissa ravintoloissa tunnin pidempään.

Yleisötilaisuuksia leviämisvaiheen alueilla voi järjestää enintään 10 henkilölle sisätiloissa ja 50 henkilölle rajatuissa ulkotiloissa. Ulkotiloissa voidaan järjestää yli 50 henkilön tilaisuuksia, jos yleisötilat voidaan jakaa lohkoihin.

Ratkaisua rajoitusten purkuun haetaan taas tänään, kun hallituksen sote-ministeriryhmä keskustelee aiheesta iltapäivällä.

Jos sovun syntyminen kestää, saattaa se tulla liian myöhään

Ravintoloiden ja tapahtumien rajoitusten kytkeminen toisiinsa on sikäli hankalaa, että niitä koskevat säädökset ovat erilaisia. Tapahtumien rajoituksista päätökset tekevät aluehallintovirastot sairaanhoitopiirien epidemiologisen arvion ja sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ohjeistusten perusteella. Ravintoloiden rajoituksista päättää hallitus.

Jos poliittinen vääntö asiasta kestää pitkään, on mahdollista, että sovun syntyessä mikään alue ei enää täytä leviämisvaiheen kriteereitä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä (HUS) on arvioitu, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla voitaisiin mahdollisesti siirtyä jo ensi viikolla kiihtymisvaiheeseen.

Torstaina päätettiin lievennyksistä ravintolarajoituksiin vain Etelä-Karjalassa, Varsinais-Suomessa ja Länsi-Pohjassa epidemiatilanteen parantumisen mukaisesti. Varsinais-Suomessa siirrytään leviämisvaiheen rajoituksista kiihtymisvaiheen rajoituksiin. Etelä-Karjalassa ja Länsi-Pohjassa otetaan puolestaan käyttöön perustason rajoitukset.

Valtaosa Suomen maakunnista on perustason rajoitusten piirissä. Niissä ravintolat saavat olla auki yöllä yhteen asti ja anniskelu on sallittu puoleenyöhön.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut