Työterveyslaitos: Yli kolmannes palvelualan työntekijöistä pelännyt terveytensä puolesta korona-aikana – useimmin pelkoa esiintyy kaupan alalla

kaupan alalla, jonka työntekijöistä useampi kuin kaksi viidestä kertoi pelänneensä. VESA MOILANEN / LEHTIKUVA

STT

Reilu kolmannes palvelualan työntekijöistä kertoo pelänneensä terveytensä puolesta korona-aikana, selviää tuoreesta Työterveyslaitoksen kyselytutkimuksesta. Yleisintä huoli omasta terveydestä oli kaupan alalla, jonka työntekijöistä useampi kuin kaksi viidestä kertoi pelänneensä.

Tutkimuksen mukaan korona-ajan kokemukset ovat eriytyneet vahvasti alalla, jolla on tehty läsnätyötä ja toisaalta koettu laajoja lomautuksia.

Esimerkiksi noin joka viides koki saaneensa työtovereilta aiempaa vähemmän tukea, mutta yli puolet vastaajista oli väitteestä eri mieltä.

Pomoiltaan vähemmän tukea ilmoitti saaneensa noin joka neljäs vastaaja, mutta yli kolmannes ei kertonut tuen vähenemisestä.

– Palvelualat jakautuivat koronan vuoksi voimakkaasti. Kolme neljäsosaa majoitus- ja ravitsemusalan työntekijöistä joutui lomautetuiksi, sanoo Palvelualojen ammattiliitto PAMin asiantuntija Merja Vihersalo Työterveyslaitoksen tiedotteessa.

– Osalla työntekijöistä ei enää ollut työtovereita ja esihenkilöä mukana arjessa, mistä voi johtua kokemus tuen vähenemisestä.

Vajaa kolmannes vastaajista koki työn määrän kasvaneen. Lisäksi niin ikään kolmannes vastaajista raportoi pitäneensä taukoja vähemmän kuin ennen.

Alalla onnistuttiin luomaan uusia työtapoja

Tutkimuksen perusteella koronapandemiasta seurasi palvelualoilla myös myönteisiä vaikutuksia työhön. Esimerkiksi itsenäinen työhön liittyvä päätöksenteko ja parempien työtapojen oppiminen yleistyivät palvelualojen työntekijöillä.

– Muun muassa työssä olleet kaupan ja kiinteistöpalveluiden työntekijät toimivat kiireessä sekä uudessa tilanteessa. Oli pakko luottaa heidän taitoihinsa tehdä omaa työtään koskevia päätöksiä, Vihersalo toteaa tiedotteessa.

– Työntekijät onnistuivat uusien toimintatapojen luonnissa.

Kaksi viidestä kyselyyn vastanneesta palvelualojen työntekijästä koki, että oli voinut tehdä aikaisempaa itsenäisemmin työhön liittyviä päätöksiä. Reilu kolmannes ilmoitti oppineensa parempia työtapoja, mikä tuli esille erityisesti kiinteistöpalvelualalla.

Kaikista palvelualojen työntekijöistä noin kolmannes kertoi saaneensa aikaisempaa enemmän arvostusta asiakkailta. Työnantajaltaan enemmän arvostusta koki saaneensa neljännes vastaajista.

Kyselytutkimukseen vastasi toukokuussa noin 3 000 PAMin jäsentä. Aineistossa oli mukana työssä käyviä ja lomautettuja, mutta ei työttömiä.

Kommentoi

Mainos: PeeÄssä

Olitko paikalla, kun Kuopion Prisma avattiin?

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut