Myrskyinen sää riepotteli lähes koko Suomea keskiviikkona. Pohjois-Savosta ja Pohjois-Karjalasta myrsky siirtyi Kainuuseen. Ukkoskuurojen odotetaan kuitenkin rauhoittuvan.
– Myrsky osoittaa jo näillä alueilla selviä hajoamisen merkkejä, eikä kovin voimakkaita kuuroja ole enää menossa, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa STT:lle kello kymmenen jälkeen illalla.
Ainakin Sotkamossa sateet olivat loppuillasta vielä voimakkaita. Pudasjärvellä ja Kuusamossakin on satanut, mutta aamuyöllä tilanteen pitäisi hieman selkeytyä.
– Aika mukavasti puolenyön jälkeen vaarapotentiaali alkaa olla hyvin pieni, Viljamaa totesi.
Aamulla pohjoisessa voi olla vielä heikkoa sadetta, maan keskivaiheilla ja muuallakin voi edelleen huomenna ilmetä sadekuuroja.
Juhannusta kohti sää poutaantuu, mutta yksittäisiä sade- ja ukkoskuuroja voi esiintyä.
Vaikutukset olivat moninaisia
Keskiviikkoiltana puoli yhdeksän aikoihin noin 62 000 asiakasta oli ilman sähköjä kaikkiaan noin sadan kunnan alueella. Myös raideliikenteessä on ollut ongelmia eri syistä pitkin iltaa eri raideosuuksilla.
Teatteri Eurooppa Neljän kesäteatterinäytelmän Onnellinen mies ensi-ilta peruuntui keskiviikkoiltana Äänekosken Hietamalla Keski-Suomessa, sillä juuri ennen esityksen alkua myrsky riepotteli lavasteita ja kalusteita.
Kuopion keskusta-alue pimeni, kun rakennuksista katkesivat sähköt. Lisäksi ihmisiä jäi jumiin ravintoloihin, kaupoihin ja hisseihin, kertoi Savon Sanomat .
Ainakin Lappeenrannassa pelastustehtäviä oli illalla ollut huomattavasti vähemmän kuin muualla, sillä niitä oli kertynyt vain alle kymmenen, kertoi alueen päivystävä palomestari.
Keskiviikon kovin maa-alueen puuska mitattiin Luhangassa
Keskiviikon kovin tuulenpuuska maa-alueella oli Keski-Suomen Luhangassa Judinsalon saarella mitattu 29,3 metriä sekunnissa. Maanantaina Oulussa mitattiin yli 31,3 metriin sekunnissa puhaltaneita tuulia.
Eteläisessä Suomessa rajuilma aiheutti voimakkaita sateita ja tuulia keskiviikkona alkuillasta. Esimerkiksi Lounais-Suomessa satoi ukkosrintaman myötä niin paljon vettä, että Salossa monet kellarit tulvivat, kertoi pelastuslaitos.
Pelastuslaitoksen mukaan ukkoskuuro aiheutti myös Kuopion kaupunkialueelle lyhyessä ajassa yli kymmenen tulvivan veden aiheuttamaa vahingontorjuntatehtävää. Etelä-Savossa myrskyn aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä on ollut iltapäivästä alkaen yli sata, mutta pelastuslaitoksen tietojen mukaan kukaan ei ole loukkaantunut. Keski-Suomen pelastuslaitos kertoo puolestaan saaneensa ukkosmyrskyn seurauksena hoidettavakseen noin 70 vahingontorjuntatehtävää.
Päivystävän meteorologin Hannu Vallan mukaan pieniä ukkosalueita on liikkunut myös varsinaisen laaja-alaisen ukkosrintaman ulkopuolella, esimerkiksi Koillismaalla ja Oulun seudulla.
Lämpimintä oli keskiviikkona Kaakkois-Suomessa. Parikkalassa mitattiin päivän korkeimmat lukemat, 33,2 astetta.
Tiistaina Parikkalassa mitattiin tämän kesän tähän mennessä korkein lämpötila, 33,6 astetta.
Kovimmat helteet väistyvät keskiviikon jälkeen. Loppuviikosta ollaan 25 asteen molemmilla puolilla, mutta 30 asteen helteet häviävät Venäjälle.
Pienkoneen epäilty katoaminen aiheutti etsinnät
Pienkoneen epäilty katoaminen aiheutti keskiviikkona ison viranomaisoperaation samoihin aikoihin, kun ukkosrintama lähestyi maan etelärannikkoa. Helsingin alueella kateissa ollut vesitasolentokone laskeutui sittemmin turvallisesti Porvoon edustalle, kertoi Suomenlahden merivartiosto .
Merivartiosto sai puoli kolmelta iltapäivällä tiedon pienlentokoneen mahdollisesta katoamisesta Helsingin Vuosaaren edustalla.
Merivartioston mukaan etsinnät meri- ja maa-alueella käynnistettiin, koska silminnäkijähavaintojen perusteella oli syytä epäillä mahdollista onnettomuutta.
Merivartiosto sai yleisöltä ilmoituksia, että pienkone lensi alhaalla ja näytti olevan ongelmissa, kertoi meripelastusjohtaja Marko Siro STT:lle.
Merivartiostolla ei ole tiedossa, mistä pienkone oli noussut ilmaan tai minne se oli matkalla.
Siro kertoi, että myös tehtävän aikana yleisöltä tuli havaintoja koneesta. Viranomaisten etsinnän myötä kone saatiin paikannettua Porvooseen, missä se laskeutui turvallisesti.
– Haastavat lento-olosuhteet, kuvaili Siro Helsingin edustalla tapahtuma-aikaan ollutta voimakasta ukkosrintamaa.
Pienlentokonetta etsittiin Helsingin ja Sipoon meri- ja maa-alueilta. Kadonneen pienlentokoneen etsintöihin osallistui useita eri yksiköitä Suomenlahden merivartiostosta, pelastuslaitokselta, poliisista sekä vapaaehtoisesta meripelastusseurasta.
Lisäksi tehtävään hälytettiin Rajavartiolaitoksen vartiolentolaivueen meripelastushelikopteri.