Pelastustyöt Miamissa romahtaneen kerrostalon raunioilla jatkuvat, kadoksissa edelleen lähes 160 ihmistä

Ihmiset seurasivat perjantaina pelastustöitä romahtaneen kerrostalon raunioissa Floridan Surfsidessa. AFP / LEHTIKUVA

Henrietta Nyberg / STT

Yhdysvalloissa Floridan osavaltiossa romahtaneen kerrostalon raunioista on etsitty ihmisiä kameroiden, koirien ja kaikuluotainten avulla. Neljän ihmisen on toistaiseksi kerrottu kuolleen ja ainakin 159 ihmisen olevan edelleen kateissa, kertoo muun muassa sanomalehti New York Times .

Aiemmin perjantaina Miami-Daden piirikunnan pormestari Daniella Levine Cava kertoi pelastustöiden tilanteesta ja ilmoitti, että noin 120 asukkaaseen on saatu yhteys, mutta kateissa olevien määrä oli myös noussut. Hänen mukaansa pelastustöitä jatketaan yön yli.

Uhriluvun pelätään vielä nousevan. Etsintöjä vaikeuttaa raunioiden romahdusvaara.

Floridan osavaltion viranomaisten mukaan on vielä epäselvää, kuinka monta ihmistä oli kerrostalossa sisällä, kun se romahti.

Turma tapahtui Surfsiden kaupungissa Miami Beachin pohjoispuolella varhain torstaiaamuna paikallista aikaa. Talon asukkaissa oli paljon sellaisia, jotka eivät asu siinä vakituisesti. 130 asunnon talon asukkaiden joukossa on sekä eläkeläisiä että nuoria perheitä sekä ulkomaalaisia, jotka käyttävät asuntoa lomillaan.

Romahduksen syytä tutkitaan

Kerrostalon romahduksen syy on edelleen epäselvä.

Alueen rakennusviranomaisen mukaan kerrostalon oli määrä ennen romahdustaan saada 40-vuotistodistus. Viranomaisen mukaan hän oli itse kyseisen rakennuksen katolla alle vuorokausi ennen sen romahtamista, eikä katolla hänen mukaansa ollut mitään romahduksen syyhyn viittaavaa.

– Minulla on syystä kaksi sanaa sanottavana: asiaa tutkitaan, sanoi Jim McGuinness uutiskanava CNN :lle.

McGuinness sanoi olettavansa, että rakennusten kuntotodistusten voimassaoloaikaa lyhennetään 20 tai 30 vuoden pituiseksi onnettomuuden seurauksena.

Florida International Universityn geofysiikan professori Shimon Wdowinski sanoi, että talon rakennuspaikalla havaittiin merkkejä maaperän vajoamisesta jo 1990-luvulla.

Presidentti Joe Biden on määrännyt, että Floridan osavaltiolle tarjotaan turman johdosta liittovaltion hätäapua.

New York Times kertoi aiemmin, että rakennuksessa oli tarkoitus aloittaa lähiaikoina laaja remontti, jonka tavoitteena oli korjata ruostuneita teräsrakenteita ja vahingoittunutta betonia. Vuonna 1981 valmistuneen rakennuksen remontissa oli määrä korvata meri-ilman suolasta vaurioituneita rakenteita.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut