Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Työllisyystoimet ja perhevapaauudistus puhuttivat eduskunnan viimeisellä kyselytunnilla ennen kesätaukoa

Torstaina pidettiin eduskunnan viimeinen kyselytunti ennen kesän istuntotaukoa. Kyselytunnin aikana oppositio tenttasi paikalla olleita ministereitä erityisesti hallituksen työllisyystoimista ja perhevapaauudistuksesta.

Kokoomus haastoi hallituksen perhevapaauudistuksen työllisyysvaikutuksia ja hiillosti tuoretta sosiaali- ja terveysministeriä Hanna Sarkkista (vas.).

– Uskon, että kun jatkossa perhevapaauudistuksen myötä isät käyttävät yhä enemmän perhevapaita, se ensinnäkin vahvistaa isän ja lapsen suhdetta ja lisää perheen hyvinvointia, mutta myös tasa-arvoistaa työnantajille koituvia kustannuksia, kun perhevapaat jakautuvat tasapainoisemmin, Sarkkinen sanoi.

– Uudistus on tehty lapsi- ja perhelähtöisesti vanhemmuuden tasa-arvon vahvistamiseksi siten, että isien hoivavastuu vahvistuu ja perheen yhdessä viettämä aika pitenee. Yksittäisenä toimena hallituksen listan kärkipäässä ei ole, että tämä olisi työllisyysuudistus, niitä ratkaisuja tehdään toisille toimilla, kommentoi valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.) uudistuksen arvopohjaa.

– Sen lisäksi että perhevapaauudistus ei lisää työelämän tasa-arvoa niin paljon kuin se voisi, se ei lisää työllisyyttä vaan pahimmillaan vähentää sitä. Miksi hallitus ei toteuta uudistusta sillä tavoin, että se vastaisi näihin yhteiskuntamme huutaviin tarpeisiin? kysyi Anna-Kaisa Ikonen (kok.).

– Tämä uudistus on lähtökohtaisesti investointi lapsiperheisiin, tällä pyritään parantamaan lasten ja perheiden hyvinvointia. Uskon, että tasa-arvoistamalla työelämää pystytään pitkällä tähtäimellä vahvistamaan naisten työuria, Sarkkinen vastasi.

Pietarin kisaturisteistakin puhuttiin

Puheenaiheeksi nousi myös koronatapausten kasvu Pietarista palanneiden kisaturistien seurauksena. Kristillisdemokraattien kansanedustaja Peter Östman arvosteli hallitusta siitä, että Pietarin kisaturisteja päästettiin takaisin Suomeen ilman testausta.

Östman kyseli myös, miten hallitus kehittää kriisijohtamista Onnettomuustutkintakeskuksen (Otkes) eilen hallitukselle luovuttaman selvityksen johdosta.

– Raportti on hyvin kriittinen hallituksen toimille. Otkes suosittelee useita toimenpiteitä, joilla parannettaisiin kriisijohtamisen mallia ja tiedonvälitystä. Mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä Otkesin esitysten pohjalta? Östman tiedusteli.

– Haluan todeta, että Otkesin johtava tutkija totesi suureksi kuvaksi sen, että hallitus on pärjännyt hyvin, mutta on kohtia, joissa on parantamisen varaa. Tämä on tärkeä tutkimus, josta otetaan oppia, vastasi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.).