USA:n ex-presidentti Bush sanoo sotilaiden vetämistä Afganistanista virheeksi

Afganistanin levottomuudet ovat yltyneet viime viikkoina. Kuva Kabulista kesäkuulta. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain entisen presidentin George W. Bushin mukaan Naton sotilaiden vetäminen Afganistanista on virhe, joka jättää siviilit äärijärjestö Talebanin armoille.

– Siviilit vain jätetään näiden brutaalien raakalaisten surmattavaksi, ja se särkee sydämeni, hän sanoi.

Bush kommentoi asiaa saksalaiskanava Deutsche Wellen haastattelussa. Hän myös sanoi uskovansa, että Saksan väistyvä liittokansleri Angela Merkel ajattelee asiasta samalla tapaa.

Bush päätti joukkojen lähettämisestä Afganistaniin vuonna 2001 WTC-iskujen jälkeen. Bush on saanut päätöksestään kritiikkiä muun muassa siksi, että kriitikkojen mukaan väärin tehdyt tilannearviot itse asiassa edesauttoivat Talebanin valtaannousua maassa.

Taleban tehnyt valloituksia maassa

Yhdysvaltain ja sen liittolaisten sotilaat aloittivat vetäytymisen Afganistanista toukokuussa. Joukot on määrä vetää kokonaan pois syyskuuhun mennessä. Yhdysvaltain nykyinen presidentti Joe Biden on tukenut joukkojen kotiuttamista.

Afganistanin levottomuudet ovat yltyneet viime viikkoina. Taleban on kertonut vallanneensa laajoja alueita maassa.

Keskiviikkona järjestö kertoi saaneensa haltuunsa merkittävän Spin Boldakin rajanylitysaseman Pakistanin vastaisella rajalla. Afganistanin sisäministeriö on kiistänyt väitteen, mutta sosiaalisessa mediassa on jaettu kuvia Talebanin taistelijoista alueella.

Taleban kertoi perjantaina ottaneensa haltuunsa myös Islam Qalan raja-aseman, joka on tärkein rajanylityspaikka Afganistanin ja Iranin välillä.

Taleban väitti viime viikolla hallitsevansa jo 85:tä prosenttia Afganistanista. Afganistanin hallitus on kiistänyt Talebanin väitteen, jota on käytännössä mahdotonta todentaa riippumattomasti.

Vetäytymisen oli jo etukäteen arvioitu vahvistavan Talebania, joka onkin viimeisen parin kuukauden aikana hyökkäillyt aktiivisesti ja valloittanut laajoja alueita maan pohjoisosassa.

Talebanin kerrotaan jo heikentäneen naisten asemaa

Myös YK on varoittanut nousevien levottomuuksien lisäävän kärsimystä maassa. Muun muassa naisten ja tyttöjen aseman kehittymisestä on oltu huolissaan äärimmäisen tiukkaa islamin tulkintaa ajavan Talebanin alla.

Esimerkiksi yhdysvaltalaismedia Voice of America kertoo afganistanilaisten haastatteluihin pohjautuen, että Taleban on jo asettanut naisille samanlaisia tiukkoja rajoituksia kuin aiemman valtakautensa aikana ainakin maan pohjoisosassa. Niihin kuuluu esimerkiksi sääntö, että naiset eivät saa poistua kodeistaan ilman miespuolista huoltajaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut