Vaikka Suomen sisävesistöt ovat EU:n kärkitasoa, ilmastonmuutos luo riskin niiden kunnolle
EU-maiden vertailussa Suomen sisävesistöt ovat hyvässä kunnossa, mutta ilmastonmuutoksen aiheuttama vesien lämpeneminen luo riskejä meilläkin. Tutkija Kimmo Tolonen Suomen ympäristökeskuksesta sanoo, että vesistöjen ekosysteemi on herkkä lämpötilan nousulle.
Lämpeneminen voi Tolosen mukaan edesauttaa vieraslajien leviämistä Suomen vesiin. Toisaalta kylmän veden kalalajien kuten lohikalojen ja muikun kannat saattavat kärsiä.
Vesistöjen ulkoista kuormitusta voidaan Tolosen mukaan vähentää esimerkiksi suojavyöhykkeillä vesistöjen ympärillä tai rakentamalla kosteikkoja ja laskeutusaltaita. Lisäksi on mahdollista ennallistaa ojitettuja soita.
Uimaan lähtenyt mies löytyi kuolleena Korppoossa
Uimaan lähtenyt mies löydettiin kuolleena Korppoossa Turunmaan saaristossa myöhään maanantai-iltana. Asiasta kertoo Länsi-Suomen merivartiosto Twitterissä.
Merivartiosto kertoi aiemmin, että Paraisten kaupunkiin kuuluvassa Korppoossa etsittiin uimaria. Hänen kerrottiin lähteneen saunasta uimaan, minkä jälkeen hänestä ei ollut enää havaintoja.
Uimaria etsivät muun muassa sukeltajat. Merivartioston mukaan tehtävään osallistui sen lisäksi pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköitä sekä meripelastushelikopteri.
Kone ja Wärtsilä julkistavat tuloksensa kesän tuloskauden jatkuessa
Kesän tuloskausi jatkuu tänään, kun useat suuret yritykset julkistavat osavuosikatsauksensa vuoden ensimmäiseltä puoliskolta.
Tammi–kesäkuun tuloksia kertovat muun muassa hissijätti Kone, elintarvikealan Atria ja konepajayhtiö Wärtsilä. Yhtiöistä Wärtsilän tulos on kärsinyt koronaviruspandemian aikana.
Myös DNA ja Ålandsbanken kuuluvat päivän tulosjulkistajiin.
Asiantuntijat: Englannin päätös purkaa koronarajoitukset uhkaa lisätä tartuntojen ja virusmuunnosten määrää myös muualla maailmassa
Englannissa koitti eilen maanantaina niin sanottu vapauden päivä, kun alue luopui käytännössä kaikista sosiaalisten kontaktien koronarajoituksista kerralla.
Helsingin yliopiston zoonoosivirologian professori Olli Vapalahti sanoo STT:lle, että rajoituksien purku yhden päivän aikana ei ole paras vaihtoehto. Hänen mukaansa on riski, että virus leviää Englannista muualle maailmaan. Myös uudet virusmuunnokset ovat riski tautitapausten noustessa.
Samasta asiasta on varoittanut myös yli 1 200 brittihallitukselle avoimen kirjeen allekirjoittanutta asiantuntijaa lääketieteen lehdessä Lancetissa.
Britannian hallituksen mukaan rajoitusten purkamisen aiheuttama riski on hallittavissa rokotusten vuoksi.
Yli 30 ihmistä kuoli Irakissa tehdyssä pommi-iskussa - Isis kertoo olleensa torille tehdyn iskun takana
Irakissa yli 30 ihmistä on kuollut pommi-iskussa maanantaina. Tuhoisa räjähdys tapahtui maan pääkaupungissa Bagdadissa sijaitsevalla vilkkaalla torilla muslimien toiseksi tärkeimmän juhlan id al-Adhan aattona.
Qatarilaismedia al-Jazeera kertoo iskussa kuolleen ainakin 35 ihmistä. Iskussa kerrotaan lisäksi haavoittuneen kymmeniä ihmisiä. Uutistoimisto AFP:n mukaan haavoittuneita olisi niin ikään 35, mutta al-Jazeera on kertonut jopa yli 60 ihmisen saaneen vammoja.
Terroristijärjestö Isis on kertonut Telegram-kanavallaan olleensa veriteon takana. Sen mukaan kyseessä oli itsemurhaisku. Aiemmin viranomaiset kertoivat iskussa käytetyn kotitekoista räjähdettä. (Lähde: AFP)
Viikkojen odotuksen jälkeen vasemmistolainen Pedro Castillo on julistettu Perun uudeksi presidentiksi
Perussa on saatu vihdoin päätökseen viikkoja kestänyt vääntö tiukoille menneiden presidentinvaalien voittajasta. Vasemmistolaisesta Pedro Castillosta on tulossa maan seuraava presidentti.
Asiasta ilmoitti voittajan julistamisesta vastannut vaaliviranomainen paikallista aikaa maanantaina. 51-vuotiaan Castillon kilpakumppani, oikeistopopulisti Keiko Fujimori kertoi aiemmin päivällä hyväksyvänsä vaalituloksen, vaikka oli aiemmin vihjaillut toista.
Kuusi viikkoa sitten pidettyjen vaalien voittajan julistaminen viivästyi Fujimorin syytettyä vaaleja vilpillisiksi. (Lähde: AFP)
Biden: Facebook ei tapa ihmisiä - presidentti lievensi aiempia lausuntojaan sosiaalisessa mediassa leviävistä koronavalheista
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on lieventänyt aiempia kommenttejaan Facebookista ja sosiaalisessa mediassa koronaviruksesta ja -rokotteista leviävistä vääristä tiedoista.
Aiemmin hän sanoi virheellisten tietojen tappavan ihmisiä, minkä lisäksi hallinto oli ottanut erityisesti esille Facebookin. Nyt Biden on tarkentanut, ettei hän väitä yhtiön tappavan ihmisiä.
Biden painotti toivovansa, että Facebook tekisi jotakin rokotteesta alustallaan leviävälle väärälle tiedolle sen sijaan, että yhtiössä sydämistytään hänen kommenteistaan.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki puolestaan painotti toimittajille, ettei hallinto ole sodassa Facebookin kanssa, vaan taistelee virusta vastaan. (Lähde: AFP)
Maailman rikkaimman ihmisen Jeff Bezosin on määrä singahtaa tänään avaruuteen
Maailman rikkaimman ihmisen Jeff Bezosin on määrä tehdä tänään kirjaimellisesti uusi aluevaltaus, kun hän aikoo singahtaa ensimmäiselle avaruusmatkalleen.
Blue Origin -yhtiön New Shepard -raketti laukaistaan Texasista Suomen aikaa neljältä iltapäivällä.
New Shepardin on määrä nousta korkeimmillaan 106 kilometrin korkeuteen merenpinnasta.
Toinen miljardööri, Virgin Galactic -avaruusturismiyhtiön perustanut Richard Branson ehti niukasti Bezosin edelle, kun hän teki ensimmäisen avaruusmatkansa vain reilu viikko sitten. (Lähde: AFP)