YleX-ohjelma laitettiin tauolle – ohjelmaan viitattiin Punkstoo-keskustelussa

YleX kertoo Twitterissä, että YleX:n radio-ohjelma Uuden musiikin rockshow jää toistaiseksi tauolle. Aleksi Tuomola / LEHTIKUVA

STT

Yleisradion musiikkimedia YleX:n radio-ohjelma Uuden musiikin rockshow jää toistaiseksi tauolle, YleX kertoo Twitterissä .

Ohjelmaan on viitattu Instagramissa toimivan Punkstoo-tiliin liittyvissä keskusteluissa, YleX tviittaa.

YleX kertoi Instagram-tilillään , etteivät he "voi kommentoida yksittäisiä tapauksia yksilönsuojan takia".

Anonyymi Punkstoo-tili on viime päivinä tuonut esiin punk-piirien ongelmakohtia. Tilillä on noin sata julkaisua, joissa kerrotaan seksuaalisesta, fyysisestä ja henkisestä väkivallasta alan musiikkipiireissä.

STT:n tiistaina haastattelema Huora-punkyhtyeen laulaja Anni Lötjönen kertoi, ettei ole kokenut punk-piirejä turvalliseksi. Lötjönen kertoi todistaneensa väkivaltaa, johon on hänen mukaansa suhtauduttu omituisen hyväksyvästi. Lötjönen kirjoitti kokemuksistaan myös itse Punkstoo-tilille.

Punsktoo herättää Lötjösessä toivoa siitä, että jatkossa ongelmiin on pakko puuttua.

–  Tämä ei ole vain punkin ongelma, se on tärkeää korostaa, mutta nyt oli punkin vuoro.

Helsingin poliisilla ei tiedossa Punkstoo-keskusteluun viittaavia rikosilmoituksia

Tili nousi suuren yleisön tietoisuuteen viikonlopun ja alkuviikon aikana, kun valtamedia teki uutisia aiheesta.

Maanantaina punk-yhtye Pää kiin keulakuva Teemu Bergman kertoi Facebookissa , että yhtyeen sovitut esiintymiset on peruttu ja pahoitteli päivityksessään huonoa ja välinpitämätöntä käytöstään niiltä, joita on loukannut.

Bergmanin asianajajan Hannu Kaitaluoman mukaan keikat peruttiin Punkstoo-tilillä esitettyjen, muun muassa sanallista ja fyysistä seksuaalista häirintää koskevien väitteiden vuoksi.

Helsingin poliisista kerrottiin keskiviikkona iltapäivällä, että sille ei ole toistaiseksi tullut yhtään Punkstoo-keskustelun asioihin viittaavaa rikosilmoitusta.

– Toistaiseksi Helsingin poliisille ei ole tehty yhtään rikosilmoitusta tästä asiasta, mistään näistä kokonaisuuksista.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut