Rokotettujen otettava jälleen maskit käyttöön korkean riskin alueilla Yhdysvalloissa – Suomessa rokotetut saavat tavata toisiaan ilman maskia

Yhdysvalloissa koronavirusta vastaan rokotettujen pitäisi jälleen ottaa kasvomaskit käyttöön sisätiloissa korkean tartuntariskin alueilla, suositti Yhdysvaltain tautikeskus (CDC) tiistaina paikallista aikaa.

CDC:n johtajan Rochelle Walenskyn mukaan suositusta oli tarpeen muuttaa viruksen herkästi tarttuvan deltamuunnoksen vuoksi, joka leviää maassa nopeasti.

Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) suositus poikkeaa CDC:n suosituksesta huomattavasti: täysin rokotetut voivat tavata toisiaan sisätiloissa ilman maskia ja turvavälejä.

Suomessa rokotetut voivat myös tavata rokottamattomia ihmisiä, jotka asuvat kaikki samassa kotitaloudessa. Tällöin kuitenkin edellytetään, että kukaan rokottamattomista ihmisistä ei kuulu vakavan koronavirustaudin riskiryhmään.

Walenskyn mukaan rokotteiden teho deltamuunnosta vastaan on korkea, mutta uuden tutkimustiedon perusteella joissain harvinaisissa tapauksissa rokotetut ihmiset saattavat tartuttaa virusta eteenpäin.

Vielä viime viikkoon asti CDC puolusti toukokuussa esittelemäänsä suositusta, että rokotettujen ihmisten ei yleensä tarvitsisi käyttää maskia sisätiloissa.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut