Hypoteekkiyhdistyksen Brotherus: Asuntojen hinnoissa on edelleen nousuvaraa

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat viime vuoteen nähden toisella neljänneksellä eniten Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Lapissa. OLIVIA RANTA / LEHTIKUVA

Viivi Salminen / STT

Asuntojen hinnoissa on nousuvaraa ja nousunäkymiä vielä tämän kevään jälkeenkin, sanoo Hypoteekkiyhdistyksen pääekonomisti Juhana Brotherus.

Nousunäkymistä kertoo Brotheruksen mukaan se, että tiistaina kuluttajaluottamusmittauksen yhteydessä kerrottiin, että asuntojen ostoaikomukset olivat äärimmäisen korkealla ja asuntojen kauppamäärät ovat vahvassa kasvussa.

Tilastokeskus kertoi perjantaina, että vanhojen osakeasuntojen hinnat pääkaupunkiseudulla nousivat vuoden toisella neljänneksellä 6,5 prosenttia ja muualla Suomessa 4 prosenttia vuodentakaiseen verrattuna.

Uusien osakeasuntojen hinnat nousivat vuoden toisella neljänneksellä viime vuoden vastaavan ajankohtaan verrattuna pääkaupunkiseudulla 9,4 prosenttia ja muualla Suomessa 3,6 prosenttia.

– Asuntomarkkinoilla toipuminen ja nousukausi käynnistyivät muuta taloutta nopeammin ja tänään julkistetut tiedot vahvistavat sen, että kehitys on jatkunut toisella vuosineljänneksellä kesän alkuun asti, mikä sinänsä ei tullut yllätyksenä, Brotherus sanoo.

Vanhojen osakeasuntojen hinnat nousivat viime vuoteen nähden toisella neljänneksellä eniten Kymenlaaksossa, Päijät-Hämeessä ja Lapissa. Hinnat laskivat eniten Satakunnassa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa.

Uudiskohteiden hinnat nousivat viime vuoteen nähden eniten Vantaalla, Espoossa ja Helsingissä.

Asuntokauppaa tehtiin 55 prosenttia viime vuotta enemmän

Vanhojen osakeasuntojen neliöhinta oli ennakkotietojen mukaan pääkaupunkiseudulla 4 107 euroa ja koko maassa 2 207 euroa.

Asuntokauppoja tehtiin kiinteistönvälittäjien kautta toisella neljänneksellä 55 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Neljännesvuositilastossa on noin 70 prosenttia tuoreimman ajankohdan kaupoista.

Uusien osakeasuntojen tiedot perustuvat suurimpien rakennuttajien ja kiinteistönvälittäjien raportoimiin kauppahintatietoihin. Kiinteistönvälittäjien kautta myytyjen vanhojen osakeasuntojen lukumäärät perustuvat Kiinteistönvälitysalan Keskusliiton hintaseurantapalvelun tietoihin. Nämä tiedot eivät pääsääntöisesti tarkennu takautuvasti.

Asunnonostajien hyvä pitää edelleen jäitä hatussa

Brotherus sanoo, että vaikka suomalaisessa historiassa asuntojen hintojen nousu tuntuu suurelta, kasvulukemat eivät kuitenkaan ole mitenkään mahdottoman suuria verrattuna muihin Pohjoismaihin.

– Ruotsissa näkyy ihan erilaisia kasvuprosentteja. Asuntojen hinnat voivat olla nousseet jopa 20–30 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, että siihen nähden suomalainen hintakehitys näyttää aika maltilliselta ja kohtuulliselta, Brotherus sanoo.

Asuntojen hintojen nousun taustalla on Brotheruksen mukaan muun muassa matala korkotaso ja se, että ainakaan niin sanotut valkokaulustyöntekijät eivät koronapandemian aikana voi kuluttaa rahaa esimerkiksi matkailuun ja kulttuuriin, joten rahaa jää enemmän asumiseen.

Kuumana käyvästä asuntokaupasta huolimatta asunnon ostoa suunnittelevien on Brotheruksen mukaan hyvä pitää jäitä hatussa. Vaikka kilpailu asunnoista on kovaa, asuntoa ei kannata ostaa näkemättä sitä ensin.

– Yhdysvalloissa tilastot kertovat, että puolet asunnonostajista on tehnyt tarjouksia näkemättä kohdetta. Suhtaudun sellaiseen varauksellisesti ja se kielii siitä, että kuplaksi kutsuttua ylioptimismia on ilmassa, Brotherus sanoo.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut