Viro lisäsi Suomen keltaiselle listalle – Viroon matkustavilta vaaditaan todistusta koronarokotuksista, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta taudista

Viron maahantulomallissa on kolme tasoa: vihreä, keltainen ja punainen. Arkistokuva on Tallinnan satamasta kesäkuulta. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

Maiju Ylipiessa / STT

Viro on lisännyt Suomen maahantulomallinsa keltaiselle listalle, kertoo Viron yleisradioyhtiö ERR .

Keltainen taso tarkoittaa, että Suomesta Viroon saapuvilla matkustajilla on oltava todistus täydestä koronarokotussarjasta, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta koronataudista. Uusi luokitus astuu voimaan maanantaina.

Viron maahantulomallissa on kolme tasoa: vihreä, keltainen ja punainen. Vihreään kategoriaan kuuluvat maat, joissa koronaviruksen ilmaantuvuus on alle 75 tartuntaa kahden viikon aikana. Keltaisen tason maissa ilmaantuvuusluku on 75–200 ja punaisella tasolla yli 200.

Keltaisella tasolla ovat Suomen lisäksi Belgia, Islanti, Italia ja Sveitsi. Punaisella tasolla ovat muun muassa Tanska, Britannia ja Ranska.

Eri kategorian maita koskevat erilaiset vaatimukset maahantulon suhteen.

Suomen luokituksen muutoksesta kertoi aiemmin Helsingin Sanomat.

Julkiseen liikenteeseen maskipakko

Viron koronatilanne on viime aikoina huonontunut, ja maassa tiukennetaan rajoituksia, kertoo uutistoimisto BNS.

Kahden viime viikon aikana Virossa on todettu noin 132 koronavirustartuntaa 100 000 asukasta kohden. Luku on hieman korkeampi kuin Suomessa, jossa kahden viikon ilmaantuvuus on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan nyt 114.

Lauantaina noin 1,3 miljoonan asukkaan maassa todettiin 249 uutta koronatartuntaa.

Viro nosti torstaina koronaviruksen riskitasoaan keltaiselta eli keskitasolta oranssiksi eli korkean riskin tasolle. Oranssi taso on neliportaisen luokittelun toiseksi korkein taso.

Maanantaista alkaen Viron julkisessa liikenteessä on taas voimassa maskipakko, joka koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia.

Myös rajoituksia tapahtumien osallistujamäärissä tiukennetaan.

9. elokuuta alkaen tapahtumiin, joissa ei tehdä koronaturvallisuustarkistuksia, saa osallistua sisätiloissa korkeintaan 50 ihmistä ja ulkotiloissa 100 ihmistä. Tätä suuremmissa tapahtumissa kävijöiltä vaaditaan todistus täydestä rokotussarjasta, negatiivisesta testituloksesta tai sairastetusta taudista. Alle 18-vuotiailta todistuksia ei vaadita.

----

Lähteenä myös BNS.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut