Baariyrittäjien kuppi meni nurin – antoivat porttikiellon useille julkkiksille Helsingissä, katso tästä nimilista

Rai Suihkonen

Rai Suihkonen

Helsinkiläisen Chihuahua Julep -cocktailbaarin yrittäjät suivaantuivat "koronakontrollereille" niin, että antoivat lukuisille julkisuudesta tunnetuille henkilöille porttikiellon ravintolaansa.

Julkisessa Facebook-tilityksessään yrittäjät Jami Järvinen ja Minna Kettunen paljastavat porttikiellon saaneet.

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) porttikielto kestää 12 vuotta, pääministeri Sanna Marinin (sd.) yhdeksän vuotta, STM:stä ja THL:stä tutun ylilääkäri Taneli Puumalaisen viisi vuotta, THL:n johtajan Mika Salmisen kolme vuotta, STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan kolme vuotta ja opetusministeri Li Anderssonin (vas.) yhden vuoden.

"Porttikiellot perustuvat henkilöiden tekemiseen ja esiintymiseen julkisuudessa pandemian aikana sekä erityisesti viime päivinä", yrittäjät kertovat Facebookissa.

Järvinen ja Salminen kertovat Facebookissa, kuinka kesällä 2020 "kauppa alkoi piristyä ja alkoi tuntua siltä, että tästä selvitään. Kunnes tuli uusia rajoituksia, ja sitten uusia ja lopulta tuntui, että ainoa mitä pitää rajoittaa ja rangaista on ravintolatoiminta."

Yrittäjät kertoivat, että "tukia tuli niin vähän, ettei niillä saanut edes vuokria maksettua."

Eikä tämäkään kesä ollut ruusuinen.

"Yhtäkkiä kauppa kuitenkin alkoi. Noin kaksi viikkoa sitten. Jos tätä jatkuisi muutaman kuukauden, niin tilanne saataisi olla jollain tavalla hallinnassa, saattaisimme selvitä. Ei jatkunut. Hallitus määräsi rajumpia rajoituksia kolmevuotissyntymäpäivämme kunniaksi 8.8. 2021."

Yrittäjät eivät ymmärrä, miksi uusia rajoituksia perustellaan sairaaloiden hoitokapasiteetin hallinnalla.

"Lehdistäkin on luettu asiantuntijalausuntoja, että ei siitä mitään hyötyä ole, jos pelkästään ravintoloita rajoitetaan", he kirjoittavat.

Kommentoi

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut