Perussuomalaisten johtoon noussut Purra valmis pääministeriksi, yhteistyö käy sillä koalitiolla, jossa puolueen tavoitteita saadaan edistettyä

Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi valittiin ennakoidusti Riikka Purra. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Saila Kiuttu, Susanna Jääskeläinen, Ilkka Hemmilä / STT

Ennakkosuosikkina kisaan lähtenyt Riikka Purra, 44, on valittu perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Hänet valittiin Seinäjoen puoluekokouksessa suoraan ensimmäisellä kierroksella 774 äänellä.

Toiseksi eniten kannatusta sai kansanedustaja Sakari Puisto, 252 ääntä.

Jussi Halla-ahon tilalle nouseva Purra on ensimmäisen kauden kansanedustaja Kirkkonummelta Uudeltamaalta, ja hän on toiminut perussuomalaisten ensimmäisenä varapuheenjohtajana. Hän on puolueen ensimmäinen naispuheenjohtaja ja kaiken kaikkiaan neljäs puheenjohtaja.

Varsinaisiin linjamuutoksiin Purra ei näe tarvetta, ja hän haluaa pitää tiivistä yhteyttä puoluekenttään.

– Perussuomalaiset on puolue, jossa johdon yhteys kenttään on aina läheinen, ja tietenkin aion tätä yhteyttä ylläpitää, Purra sanoi toimittajille valintansa jälkeen.

Hän sanoi, että tärkein motiivi ryhtyä puheenjohtajaksi, oli puolueen tulevaisuus.

– Itselleni ainoa tavoite politiikassa on edistää Suomen ja suomalaisten kannalta hyviä asioita.

Purran mukaan puolueen tavoitteena eduskuntavaaleissa vuonna 2023 on ykköspaikka. Hän on valmis pääministeriksi. Hän ei määrittele muita puolueita ystäviksi tai vihollisiksi, vaan hallitusyhteistyö käy niiden puolueiden kanssa, joiden kanssa perussuomalaiset pystyvät tavoitteitaan edistämään.

"Poliitikkojen kuuluu olla journalismin hampaissa"

Tuore puheenjohtaja ei näe yhtä paljon vastakkainasettelua perussuomalaisten ja median tai muiden puolueiden välillä kuin mitä Halla-aho on kuvaillut.

– En näe mediaa monoliittina. Ymmärrän, että se koostuu toimittajista, joissa on eroja. Totta kai poliitikkojen kuuluu olla toimittajien ja poliittisen journalismin hampaissa, Purra sanoi.

Halla-aho kritisoi jälleen jäähyväispuheessaan muun muassa politiikan kommentaattoreita ja antoi ymmärtää heidän kohdelleen sekä häntä että puoluetta epäreilulla tavalla.

Purra ei aio käynnistää erillistä kampanjaa naisäänestäjien houkuttelemiseksi puolueeseen.

– Uskon, että naisiin vetoavat aivan samat asiat kuin miehiin eli meidän linjamme.

Halla-aho ilmoitti väistymisestään kesäkuussa avaamatta tarkemmin ratkaisunsa taustoja. Hän sanoi paljastavansa niistä lisää kymmenen vuoden kuluttua.

Halla-aho nousi puolueen johtoon neljä vuotta sitten Jyväskylän puoluekokouksessa, jonka jälkeen osa perussuomalaisten silloisista kansanedustajista perusti oman eduskuntaryhmän ja myöhemmin puolueeksi rekisteröidyn Sinisen tulevaisuuden.

Muut ehdokkaat puheenjohtajaäänestyksessä Seinäjoella olivat Ossi Tiihonen ja Kristiina Ilmarinen. Tiihonen sai 181 ja Ilmarinen seitsemän ääntä. Lisäksi annettiin yksi tyhjä ääni.

Puheenjohtajahalukkuudesta ilmoittanutta Urpo Vähärantaa ei esittänyt kukaan, eikä hän siten saanut kannatusta.

Toiseksi jäänyt Sakari Puisto vaikutti tyytyväiseltä äänisaaliiseensa.

– Olin kuitenkin varteenotettava ehdokas ja sain omia näkemyksiäni ja profiilia vietyä. Jännitti ihan viimeiseen saakka.

Hänen mukaansa perussuomalaiset saivat pätevän ja asialle omistautuneen puheenjohtajan. Hän on valmis tukemaan Purraa.

– Minun osaamiseni on käytössä puoluejohtajalle ja puolueelle ihan niin kuin aina aiemminkin.

Purra sanoo pyrkineensä lisäämään asiakeskeisyyttä

Ennen kansanedustajaksi nousemista Purra työskenteli perussuomalaisten puoluetoimistolla poliittisena suunnittelijana. Hän onkin sanonut, että on puolueen nykyisen linjan kannalla, kun on ollut sitä itse luomassa.

Koulutukseltaan Purra on valtiotieteiden maisteri.

Purra määrittelee perussuomalaiset kansallismieliseksi ja isänmaalliseksi puolueeksi, jonka kansallismielisyys nojaa moniin perinteisiin eettisiin ja kristillisiin arvoihin. Hänen mukaansa perussuomalaisuus edustaa käytännöllisemmällä tasolla ajatusta siitä, että valtion tehtävä on suojata kansalaisiaan ja huolehtia heidän hyvinvoinnistaan holhoamatta tai rajoittamatta silti liikaa.

Purra sanoo pyrkineensä työssään lisäämään perussuomalaisen politiikan asiakeskeisyyttä ja asiallisuutta muuttamatta silti puoluetta liian etäiseksi ja laimeaksi.

Purra on toiminut eduskunnassa hallintovaliokunnan puheenjohtajana. Hän on mukana myös kuntapolitiikassa.

Purra asuu miehensä, lastensa ja perheen eläinten kanssa Kirkkonummella. Hän kertoo viettävänsä vapaa-aikaansa lukemisen, liikkumisen, mökkeilyn ja ruuanlaiton parissa.

Halla-aho vertasi perussuomalaisia keisaripingviineihin

Perussuomalaisten väistyvä puheenjohtaja Jussi Halla-aho vertasi jäähyväispuheessaan perussuomalaisia keisaripingviineihin, jotka selviytyvät kylmässä viimassa seisomalla tiiviinä rykelmänä ulkokehän suojatessa sisempänä seisovia.

– Ulkokehä kiertää hitaasti ympyrää, jolloin kukaan ei ole jatkuvasti tuulen puolella. Ulkokehällä seisovat siirtyvät välillä rykelmän sisälle ja sisältä tulee uusi ulkokehä, Halla-aho kuvasi.

Halla-aho sanoi, että perussuomalaisia äänestetään niin kauan kuin puolue pysyy uskollisena omille ihanteilleen ja periaatteilleen, riippumatta kuka on puheenjohtajana.

– Puheenjohtajan tyyli ja persoona eivät ole yhdentekeviä, ne voivat nostaa tai laskea kansalaisten kynnystä äänestää meitä. Mutta eivät ne luo meidän kannatustamme. Puheenjohtaja ei tee puoluetta vaan edustaa sitä, Halla-aho sanoi.

Uudistuksiin parempi tarttua heti

Halla-aho sanoi, ettei hän halua lähteä arvioimaan omaa suoritustaan puheenjohtajana vaan jättää sen muille.

– Totean kuitenkin, että puolueen organisaatiossa ja toimintatavoissa on tietenkin myös epäkohtia, puutteita ja ongelmia, joita en ole osannut ratkaista.

Hän evästi uutta puoluejohtoa sanoen, että jos haluaa tehdä uudistuksia ja muutoksia, ne kannattaa tehdä mahdollisimman pian, ennen kuin johto ja jäsenistö tottuvat tapoihinsa,

– Luokaa rohkeasti oma ja itsenne näköinen toimintakulttuuri.

Uuden puheenjohtajan keskeisenä haasteena on pidetty sitä, miten hän lunastaa paikkansa suositun Halla-ahon jälkeen.

"Alku oli hankala ja epävarma"

Halla-aho kuvasi neljän vuoden kauttaan puheenjohtajana henkilökohtaiselta kannalta rikkaaksi ja palkitsevaksi.

– Alku oli hankala ja epävarma. Jotkut ihmiset ja heidän toimintansa olivat raskas pettymys. Mutta vielä enemmän oli iloisia yllätyksiä, Halla-aho sanoi.

Halla-ahon valinnan jälkeen vuonna 2017 osa kansanedustajista perusti oman eduskuntaryhmän ja myöhemmin puolueeksi rekisteröidyn Sinisen tulevaisuuden.

Halla-ahon mielestä hänen kykenevyyttään puoluejohtajaksi kyseenalaistettiin alussa median taholta, mutta suhtautuminen muuttui vaalimenestyksen myötä.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut