Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Honkarakenne paransi tuntuvasti tulostaan ja liikevaihtoaan

Hirsitaloja valmistava Honkarakenne paransi tuntuvasti tulostaan ja liikevaihtoaan alkuvuonna. Yhtiön tammi-kesäkuun liiketulos kasvoi 70 prosenttia 1,7 miljoonaan euroon samalla kun yhtiön liikevaihto nousi 31 prosenttia 29,6 miljoonaan euroon.

Honkarakenteen tilauskanta nousi kesäkuun lopussa historiallisen suureksi ollen 60,5 miljoonaa euroa. Viime vuonna kesäkuun lopussa tilauskanta oli 29,2 miljoonaa euroa, eli se kasvoi peräti 107 prosenttia.

Honkarakenteen toimitusjohtaja Marko Saarelainen selittää tuloslukujen parannusta puurakentamisen suosion kasvulla.

– Hirsi rakennusmateriaalina kiinnostaa enemmissä määrin vapaa-ajankohteiden ja omakotitalojen lisäksi hoiva-, päiväkoti- ja koulurakentamisessa kuin myös suuremmissa asunto- ja aluerakentamiskohteissa, Saarelainen sanoo osavuosikatsaustiedotteessa.

Saarelaisen mukaan raaka-ainepula on muodostunut Honkarakenteelle ongelmaksi viime aikoina, kun puuraaka-aineessa on ollut alitarjontaa.

– Koronapandemian aiheuttama raaka-ainepula on aiheuttanut valitettavia ongelmia tuotantoon ja siirtänyt osan toimituksia viikoilla kuluvan vuoden kevään ja kesän aikana. Puuraaka-ainepulan jatkuessa heijastusvaikutukset kohdistuvat myös osittain loppuvuoden toimituksiin. Raaka-aineen raju hinnan nousu heikentää alan kannattavuutta, Saarelainen varoittaa.

Viennin osuus noin neljäsosa

Honkarakenteen viennin liikevaihto kasvoi 18 prosenttia viime vuoden alkupuoliskosta, kun Suomessa se kasvoi 36 prosenttia. Viennin osuus Honkarakenteen liikevaihdosta oli alkuvuonna noin neljäsosa.

– Raaka-ainemarkkinalla esiintyneet saatavuushaasteet heijastuivat myös vientitoimituksiin ja ovat aiheuttaneet toimitusaikojen pidentymistä. Myös logistiikan ongelmat, kuten merikonttien saatavuus ja rahtihintojen turbulenssi ovat omalta osaltaan vaikeuttaneet myyntityötä ja viivästyttäneet asiakasprojektien aloitusta, Saarelainen kertoo.