Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Itävaltaa ravistelleessa Ibiza-skandaalissa ehdollinen tuomio entiselle puoluejohtajalle

Itävallassa oikeistopopulistisen FPÖ-puolueen ex-johtaja Heinz-Christian Strache, 52, tuomittiin perjantaina syylliseksi korruptioon. Hän sai 15 kuukauden ehdollisen tuomion.

Skandaali juontaa juurensa vuoteen 2019, jolloin julkisuuteen tuli salaa Ibizalla kuvattu video, jossa Strache näyttää olevan valmis ottamaan vastaan lahjuksia venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneeltä naiselta.

Video johti lopulta maan hallituksen kaatumiseen.

Lisäksi Strachea epäiltiin puolueen varojen väärinkäytöstä, mutta asiasta ei lopulta nostettu syytteitä.

Strache on pitänyt kiinni syyttömyydestään ja sanonut olevansa salaliiton uhri.

Strache yritti palata parrasvaloihin viime vuonna pyrkimällä Wienin pormestariksi, mutta hänen koalitionsa sai aluevaaleissa vain kolmisen prosenttia äänistä.