Valtioneuvosto päätti, mistä maista Suomeen pääsee ilman todistuksia ja testejä

STM:n osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoi Helsingin Sanomille, että rokotuskattavuus on osa sitä kokonaisarviointia, jolla arvioidaan, mistä maista tai alueilta tulevat matkustajat voivat saapua maahan ilman rajojen terveysturvallisuustoimenpiteitä. Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

STT

Suomeen saapuvilta ei keskiviikosta lähtien edellytetä koronavirustestiä tai -todistusta, jos matkustaja tulee seuraavista paikoista: Hongkong, Kiina, Macao, Malta, Taiwan, Unkari, Uusi-Seelanti, Puola, Vatikaani, Norjan Omasvuonon, Kaivuonon, Raisin, Koutokeinon, Kaarasjoen, Tenon, Uuniemen ja Etelä-Varangin kunta sekä Ruotsin Haaparannan, Kiirunan, Pajalan ja Ylitornion kunta.

Valtioneuvosto antoi tiistaina asiasta asetuksen.

Näistä paikoista tulevilta henkilöiltä ei myöskään edellytetä toista koronatestiä 72–120 tunnin kuluessa Suomeen saapumisesta.

Helsingin Sanomien mukaan niin sanottuja vihreitä maita arvioidaan jatkossa myös lähtömaan rokotuskattavuuden perusteella.

– Maan rokotuskattavuus on osa sitä kokonaisarviointia, jolla arvioidaan, mistä maista tai alueilta tulevat matkustajat voivat saapua maahan ilman rajojen terveysturvallisuustoimenpiteitä, sosiaali- ja terveysministeriön osastopäällikkö Taneli Puumalainen kertoi sähköpostitse HS:lle.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut