Pohjoinen ilmavirtaus hyydyttää vielä tänään Suomen sään, alkava viikko näyttää lämpimämmältä

Sunnuntaina on vielä koleaa, mutta suuressa osassa maata vettä saadaan korkeintaan yksittäisten sadekuurojen muodossa. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Tänään Suomen yllä vaikuttaa vielä pohjoinen ilmavirtaus, ja sen takia sää on melko koleaa, kertoo Foreca.

Päivän edetessä sää alkaa pilvistyä, mutta maan etelä- ja keskiosassa saadaan korkeintaan yksittäisiä sadekuuroja. Pohjoisessa vesisade kulkee Käsivartta pitkin ja liikkuu muuallekin Pohjois-Lappiin. Sen sijaan Lapin keski- ja eteläosissa on enimmäkseen poutaista.

Päivälämpötilat ovat maan etelä- ja keskiosassa 10–14 ja Lapissa 7–12 astetta.

Sää alkaa lämmetä maanantain vastaisena yönä, kun lännestä on saapumassa Suomeen lämpimämpää ilmamassaa. Forecan meteorologin mukaan maanantain vastainen yö ei olekaan yhtä kolea kuin viime yöt ovat olleet.

Myös päivälämpötilat nousevat selvästi nykyisistä. Lämpimän ilmamassan ennustetaan pysyvän Suomen yllä ensi viikolla. Mahdollisuuksien rajoissa on, että ensi viikolla ainakin etelässä saatetaan nauttia jopa parinkymmenen asteen lämpötiloista. Tosin tämä on vielä epävarmaa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut