Atte Harjanne, Iiris Suomela ja Hanna Holopainen vihreiden varapuheenjohtajiksi – vihreiden oikeaa laitaa edustava Harjanne sai ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä

Vihreiden varapuheenjohtajiksi valittiin Iiris Suomela (vas), Atte Harjanne ja Hanna Holopainen etänä järjestettävässä puoluekokouksessa Helsingissä. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Vihreiden varapuheenjohtajiksi on valittu Atte Harjanne, Iiris Suomela ja Hanna Holopainen. Heistä Atte Harjanne sai vaalin ääntenlaskun ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä.

Kaikki kolme varapuheenjohtajaa ovat ensimmäisen kauden kansanedustajia, Harjanne Helsingin vaalipiiristä, Suomela Pirkanmaalta ja Holopainen Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.

Vihreiden puheenjohtajan, sisäministeri Maria Ohisalon on määrä jäädä äitiysvapaalle loppusyksystä.

Tänä viikonloppuna kokoontuva puoluekokous ei päätä sijaisjärjestelyistä, mutta varapuheenjohtajakisassa eniten ääniä saaneen on arvioitu olevan vahvoilla Ohisalon sijaiseksi.

Ohisalon sijainen tai sijaiset puheenjohtajana ja sisäministerinä on tarkoitus valita lähiviikkoina.

Oikean laidan kulkija

Ydinvoimaa ja Suomen Nato-jäsenyyttä kannattava Harjanne edustaa vihreissä puolueen oikeaa laitaa, mutta hän ei ole kääntämässä puolueen linjaa oikealle, jos tulee valituksi Ohisalon sijaiseksi. Harjanne korosti tiedotustilaisuudessa, että puolueen linja luodaan yhdessä.

– Ei ole tarkoituksena tehdä tästä puolueesta itseni näköistä, vaan kaikkien sen jäsenten näköinen, Harjanne sanoi.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut