Poliisi tutkii FC Lahden ja Ilveksen ottelun jälkeistä pahoinpitelyä Tampereella – uhri kertoo, että silminnäkijöiden mukaan tekijät pakenivat Lahden kannattajabussiin

Heidi Malin

Nelikymppisen tamperelaismiehen epäillään joutuneen pahoinpidellyksi viime lauantaina Tampereella FC Lahden ja Ilveksen välisen ottelun jälkeen.

– Toinen etuhammas on poikki ja toisenkin kruunu on vaurioitunut, nimettömänä esiintyvä epäillyn pahoinpitelyn uhri kertoo Etelä-Suomen Sanomille puhelimitse.

Ilveksen kannattajakaulahuiviin pukeutunut mies oli ollut kolmen ystävänsä kanssa katsomassa ottelua Ratinan stadionilla. Ottelun jälkeen pahoinpitelytilanne sai miehen kertoman mukaan alkunsa, kun hän oli ollut ottamassa sähköpotkulautaa käyttöönsä Ratinan kauppakeskuksen jalkakäytävällä kello 19 aikaan illalla.

– Yhtäkkiä joku ohikulkija alkaa repiä Ilveksen huivia kaulasta. Reagoin että “Mitä vittua", ja revin huivia takaisin. Sen jälkeen alkaa todella nopeasti sadella iskuja useammastakin suunnasta. Mukana ollut kaverini onnistui ilmeisesti repimään jonkun pahoinpitelijöistä pois tilanteesta. Tämän jälkeen pahoinpitelijät pakenivat silminnäkijöiden mukaan FC Lahden kannattajabussiin, mies kertoo oman näkemyksensä tapahtumien kulusta ESS:lle sähköpostitse.

Miehen mukaan lähistöllä ollut poliisipartio tuli paikalle selvittämään tilannetta. He eivät kuitenkaan estäneet lahtelaisten fanibussin lähtöä, sillä tuntomerkit epäillyistä pahoinpitelijöistä olivat hataria.

Yksi epäillyistä jäi kuitenkin kiinni ja silminnäkijät tunnistivat hänet tekijäksi. Tekijöitä voi olla useita. Pahoinpitely tallentui tamperelaismiehen mukaan myös valvontakameran kuviin.

Uhri on oman kertomansa mukaan ollut yhteydessä FC Lahden toimitusjohtajaan Juho-Matti Heikariin jo viikonloppuna. Heikari oli vastannut miehelle, että FC Lahti yrittää omalta osaltaan auttaa poliisia asioiden selvittämisessä. Myös ESS yritti tavoitella Heikaria puhelimitse kommentoimaan asiaa. Tapahtuneesta käydään keskustelua myös Futisforumilla.

Yle kertoo uutisessaan, että FC Lahden Facebookin faniryhmässä FC Lahti on pyytänyt kannattajia ilmoittamaan teon tehneet seuralle maanantain aikana. FC Lahti aikoo tiedottaa aiheesta tarkemmin huomenna tiistaina.

Rikoskomisario Ona Autere Sisä-Suomen poliisista vahvistaa ESS:lle, että lauantaina poliisille on tehty rikosilmoitus pahoinpitelystä Tampereen Ratinan stadionin läheisyydessä FC Lahden ja Ilveksen ottelun jälkeen. Pahoinpitely on kirjattu tapahtuneeksi kello 19 aikaan illalla. Esitutkinta on vielä kesken.

– Tapauksessa saattaa olla viitteitä siitä, että se liittyisi jalkapallofaneihin, Autere muotoilee.

Hän korostaa, että tapauksen tutkinta on vielä kesken. Useita ihmisiä on jo kuultu ja useita tullaan vielä kuulemaan.

– Tässä vaiheessa tapahtumia tutkitaan pahoinpitelynä, Autere sanoo.

Juttuun korjattu Ona Autereen nimi oikein 13.9.2021 kello 15.45. Lisätty myös linkki Ylen uutiseen, jossa kerrottu FC Lahden faniryhmän Facebook-päivityksestä.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut