Pidätetty Katalonian entinen aluejohtaja vapautettiin Italiassa, ei saa poistua Sardinian saarelta

Maanpaossa Belgiassa asuva Puigdemont pidätettiin hänen saavuttuaan Sardiniaan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Italian Sardiniassa vapautettiin perjantaina Euroopan parlamentin jäsen ja Espanjan Katalonian entinen aluejohtaja Carles Puigdemont, joka oli pidätetty torstaina. Vetoomustuomioistuin päästi pidätetyn vapaaksi, mutta määräsi, että hän ei saa poistua Sardinian saarelta ennen kuin hänen oikeudellinen tilanteensa on selvitetty.

Maanpaossa Belgiassa asuva Puigdemont pidätettiin hänen saavuttuaan Sardiniaan. Espanja on vaatinut hänen luovuttamistaan Espanjaan.

Puigdemont on ollut maanpaossa vuodesta 2017, sillä Espanja on syyttänyt häntä kapinan lietsomisesta ja kavalluksesta. Hän osallistui Katalonian kielletyn itsenäisyysäänestyksen järjestämiseen.

EU-parlamentti poisti maaliskuussa Puigdemontin syytesuojan.

Katalonialaisen pidätyksestä kertoi torstaina asianajaja Gonzalo Boye Twitterissä.

– Puigdemont pidätettiin hänen saavuttuaan Sardiniaan Euroopan parlamentin jäsenenä, Boye kirjoitti.

Boyen mukaan entisen aluejohtajan kiinni ottaminen perustui lokakuussa 2019 annettuun pidätysmääräykseen.

Myös kahdesta muusta mepistä pidätysmääräys

Espanja on antanut pidätysmääräyksen Puigdemontin ohella entisistä Katalonian aluehallinnon ministereistä Toni Cominista ja Clara Ponsatista. He ovat Puigdemontin tavoin meppejä, ja myös heidän syytesuojansa on poistettu viime maaliskuussa.

Cominia syytetään samoista asioista kuin Puigdemontia, Ponsatia vain kapinan lietsomisesta.

Euroopan unionin tuomioistuin hylkäsi kolmikon valituksen syytesuojan poistamisesta heinäkuun lopussa.

Espanja armahti ja vapautti kesäkuun lopulla yhdeksän vankilassa ollutta katalaanien poliittista johtajaa. Espanjan pääministeri Pedro Sanchez sanoi kesäkuun lopussa, ettei maata hallitseva sosialistipuolue salli koskaan kansanäänestystä Katalonian itsenäisyydestä.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut