Palkasta käydään kissa ja hiiri -leikkiä – BBC: Näin asiantuntijat selittävät, miksi palkkaa ei yleensä kerrota työpaikkailmoituksissa

Työpaikkailmoituksissa palkkaa tai palkkahaitaria ei useinkaan ilmoiteta. Kuva on rekrytointimessuilta Helsingistä vuodelta 2019. Johanna Erjonsalo

Sanna Inkinen 

Tänä vuonna tehdyn amerikkalaistutkimuksen mukaan maailmanlaajuisesti toimivista yrityksistä 12,6 prosenttia ilmoittaa työnhakuilmoituksissaan palkkahaitarin, kertoo BBC. Miksi palkka pidetään usein salassa? Näin työnantajat ja tutkijat asiaa perustelevat.

– Kyse on kissa ja hiiri -leikistä: siinä yritetään selvittää, mikä on työnhakijan nykyinen palkka, millaista palkkaa hän odottaa ja millaista palkkaa työnantaja on valmis maksamaan.

– Palkkaa ei haluta julkistaa osittain siitä syystä, ettei herätetä pahaa verta yrityksen sisällä. Jotta työnantaja voisi houkutella riveihinsä parhaita kykyjä, on usein tarjottava parempaa palkkaa. Jos palkka olisi julkinen ja suurempi kuin aiemmin rekrytoidulla työntekijällä, se voisi herättää närää.

– Palkan salaaminen työpaikkailmoituksissa suojelee työnantajaa. Jos palkka olisi julkinen, voisi toinen työnantaja tarjota parempaa palkkaa ja näin napata työntekijöitä itselleen.

– Työnantajat haluavat varata itselleen sen mahdollisuuden, että kalliilla kaupunkialueella asuvalle työntekijälle voidaan maksaa enemmän kuin edullisesti maaseutumaisella alueella asuvalle.

– Työnantajat pelkäävät, että jos tietyn työtehtävän palkkahaitari on julkinen, työnhakijat odottavat saavansa palkan, joka on palkkahaitarin yläpäästä. Jos näin ei käykään, mutta työntekijä kuitenkin ottaa paikan vastaan, voi hän katkeroitua palkkansa pienuuden vuoksi.

Toisaalta palkka-avoimuus voi käynnistää rekrytointiprosessin niin sanotusti "oikealla jalalla" ja viestiä yrityksen halusta olla läpinäkyvä, reilu ja luotettava. Palkka-avoimuuden on myös todettu pienentävän sukupuolten välisiä palkkaeroja.

BBC:n mukaan palkka-avoimuus on kirjattu lakiin Latviassa ja Yhdysvaltain Coloradossa. Suomessa palkka-avoimuuden lisääminen lainsäädännön keinoin kuuluu Sanna Marinin (sd.) hallituksen ohjelman tavoitteisiin.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut