Iran valmis aloittamaan uudelleen ydinsopimustaan koskevat neuvottelut – Yhdysvallat kehotti osoittamaan vilpittömyyttä

Iran suostuu aloittamaan uudelleen ydinsopimustaan koskevat neuvottelut marraskuussa. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvallat kehottaa Irania osoittamaan vilpittömyyttä, kun se ilmoitti suostuvansa aloittamaan uudelleen ydinsopimustaan koskevat neuvottelut.

Yhdysvallat uskoo, että ydinsopimuksen elvyttäminen nopeasti on mahdollista.

EU:n välittäjien kanssa käytyjen keskustelujen jälkeen Iranin edustaja sanoi maansa suostuvan aloittamaan uudelleen neuvottelut Wienissä marraskuussa. Neuvotteluissa on ollut tauko kesäkuusta lähtien.

Asiasta kertoi Iranin apulaisulkoministeri keskiviikkona keskusteltuaan asiasta EU:n välittäjien kanssa Brysselissä. Muiden Brysselin keskusteluihin osallistuneiden maiden täytyy vielä hyväksyä paluu neuvottelupöytään.

Iranin ydinsopimus solmittiin vuonna 2015, mutta se on ollut kuoleman kielissä siitä lähtien, kun Yhdysvaltain edellinen presidentti Donald Trump ilmoitti 2018 maansa vetäytyvän sopimuksesta ja palautti voimaan ankarat pakotteet Irania kohtaan.

Tällä haavaa ydinsopimuksessa ovat ulkovalloista mukana Britannia, Ranska, Saksa, Kiina ja Venäjä.

Yhdysvaltain nykyinen presidentti Joe Biden on sanonut maansa voivan palata ydinsopimukseen, jos Irankin palaa sitoumuksiinsa.

Kommentoi

Mainos: K-Citymarket Päiväranta ja K-Citymarket Kolmisoppi

Anna ajallesi arvoa - kaikki ostokset yhdellä kertaa Kuopion K-Citymarketeista. Kaupungin laajimmat valikoimat valitaan huolella ja ammattitaidolla

| Päivitetty

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset digisisällöt koko kotiin

Mainos: Pihlajalinna Kuopio

Kirkkaampi hymy suuhygienistin vastaanotolla

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut