Puhemies Anu Vehviläinen jättää aluevaalit väliin

Puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 28. lokakuuta 2021. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

STT

Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) ei asetu ehdolle tammikuun aluevaaleissa. Vehviläinen toteaa tiedotteessaan , että hänen ratkaisunsa perustuu henkilökohtaisiin syihin, työ- ja elämäntilanteeseen.

– Olen saanut olla valtakunnan politiikassa mukana yli kolmekymmentä vuotta viidellä eri vuosikymmenellä, yli kaksikymmentä vuotta kansanedustajana ja lähes kymmenen vuotta ministerin tai puhemiehen tehtävissä. Omalta osaltani ajattelen, että nyt ei ole aika hakeutua uusiin ja sitoviin luottamustehtäviin, Vehviläinen sanoo tiedotteessaan.

Hän sanoo, että jokaisen kansanedustajan tulee itse arvioida työ- ja elämäntilannettaan uusien vaalien alla.

– Yleisesti totean, että kansanedustajat tuovat sekä kunta- että maakuntatason päätöksentekoon laaja-alaista lainsäädännön osaamista ja tietämystä julkisen talouden realiteeteista, Vehviläinen kirjoittaa.

Eduskuntatehtäviensä lisäksi Vehviläinen on myös Joensuun kaupunginvaltuuston sekä Pohjois-Karjalan maakuntavaltuuston jäsen.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut