Venäjän-kaupan odotetaan kasvavan – työvoimapulasta tullut aiempaa suurempi ongelma

Korona, ruplan kurssi ja poliittinen tilanne ovat yhä barometrin mukaan liiketoiminnan suurimmat ongelmat. AFP / LEHTIKUVA

Nina Törnudd / STT

Enemmistö Venäjällä kauppaa käyvistä yrityksistä odottaa viennin ja liiketoiminnan kasvavan, ilmenee syksyn Venäjän-kaupan barometrista. Teollisuudessa vienti, tuonti ja liiketoiminta Venäjällä ovat jatkaneet kasvuaan, ja kasvua näkyy myös koronasta pahiten kärsineellä palvelualalla.

Uusi ilmiö on työvoimapula, joka on noussut aiempaa merkittävästi suuremmaksi ongelmaksi liiketoiminnassa Venäjällä. Korona, ruplan kurssi ja poliittinen tilanne ovat yhä liiketoiminnan suurimmat ongelmat.

Yli puolet Venäjän-kauppaa tekevistä yrityksistä uskoo barometrin mukaan ympäristötoimien muuttavan naapurimaan markkinaa. Ympäristötietoisuus voimistuu kuluttajien keskuudessa, ja esimerkiksi teollisuuden vedenpuhdistuksessa kohdataan uusia vaatimuksia. Vastaajat ennakoivat kuitenkin, että tulossa on ennen kaikkea lisää sääntelyä ja valvontaa, minkä odotetaan nostavan liiketoiminnan kustannuksia.

– Yksi konkreettisista vaatimuksista Venäjällä on vuodesta alkaen 2023 kaavailtu yritysten pakollinen hiiliraportointi. Mittaristo, regulaatio ja erityisesti kannustimet ovat vielä markkinalla kehittymättömiä, mikä lisää yritysten epätietoisuutta ja hankaloittaa ennakointia, sanoo Suomalais-Venäläisen kauppakamarin toimitusjohtaja Jaana Rekolainen tiedotteessa.

Presidentti Vladimir Putin on ilmoittanut Venäjän tavoittelevan hiilineutraaliutta vuoteen 2060 mennessä, ja Venäjän hallitus vahvisti tavoitteen myöhemmin.

Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvän barometrin haastattelut tehtiin syys-lokakuun vaihteessa, ennen kuin pahentuneen koronatilanteen takia maassa pantiin toimeen uusia rajoituksia.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Mainos: Lämpövelho oy

3 syytä, miksi vuosi 2022 on otollisin aika vaihtaa lämmitysjärjestelmä maalämpöön

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut