Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puolan viranomaiset: Suljetulle raja-asemalle on kerääntynyt satoja rajan yli pyrkiviä ihmisiä

Puolan ja Valko-Venäjän välisen rajan Kuznican raja-asemalle on kokoontunut suuri joukko siirtolaisia, kertovat puolalaisviranomaiset. Puolan mukaan Valko-Venäjän joukot ovat kuljettaneet siirtolaiset asemalle, jonka Puola on sulkenut.

Puolan rajavartiosto ja puolustusministeriö jakoivat rajalta videoita Twitterissä. Videoille ei ollut riippumatonta vahvistusta, koska Puola on julistanut poikkeustilan ja kieltänyt toimittajilta pääsyn rajavyöhykkeelle.

Puolan mukaan rajalla on noin 3 000–4 0000 pääosin Lähi-idän maista saapunutta siirtolaista, jotka pyrkivät EU:n alueelle.