Kölnissä nautitaan joulumarkkinoiden avauksesta, mutta koronatilanne synkentää tulevaisuuden näkymiä

Suklaita, keksejä ja erilaisia lahjapakkauksia myyvä Franziska Böchenhoff ei uskalla arvioida, onnistuvatko joulumarkkinat pysymään auki jouluun asti. Heta Hassinen / LEHTIKUVA

Heta Hassinen / STT

Tunnelma on kuin joulukortista: valoköynnökset koristavat viimeisen päälle puunattuja myyntikojuja, puheensorina täyttää torin ja ilmassa leijuu glühweinin tuoksu. Tällä viikolla Saksan pohjoisosissa on päästy nauttimaan perinteisten joulumarkkinoiden iloista, vaikka koronavirus leviää jälleen vauhdilla Keski-Euroopassa.

Osassa Saksaa on kuitenkin toimittu toisin: Baijerin osavaltio päätyi perumaan kaikki tämänvuotiset joulumarkkinansa jyrkästi pahentuneen tautitilanteen vuoksi.

Kölnissä maan länsiosassa tunnelma joulumarkkinoiden ensimmäisinä päivinä on varovaisen optimistinen. Myyjät ja vieraat toivovat, että tiukat koronatoimet ja yleinen varovaisuus riittäisivät siihen, että markkinat saisivat olla auki jouluun asti.

Alter Marktin -aukion joulumarkkinoilla kuumia juomia tarjoileva Güray Özgüc kaataa punaiseen mukiin omenapunssia. Hän kertoo olevansa kiitollinen, että joulumarkkinoiden avaus onnistui ja työn touhuun on päästy kiinni.

– Mutta rajoitukset ovat tiukat. Meillä on käytössä 2G-sääntö, ja kaikki ihmiset eivät ole yhtä mieltä siitä. Mutta silloin heidän on lähdettävä markkinoilta, Özgüc kertoo.

Saksassa 2G-säännöllä viitataan siihen, että kävijän on oltava joko rokotettu koronaa vastaan (geimpft) tai parantunut koronaviruksen aiheuttamasta taudista (genesen).

Alter Marktin joulumarkkinoiden portilla ei koronapasseja erikseen kysellä, mutta alueella kiertelee järjestyksenvalvojia tarkistamassa kävijöiden tietoja. Myös Özgüc pyytää jokaista asiakastaan näyttämään koronapassin. Merkiksi passin tarkastuksesta hän antaa asiakkaalle leiman käteen.

– Kaikki on mennyt tähän mennessä hyvin. Ihmiset ovat ilolla ostaneet hehkuviiniä ja punssia, Özgüc sanoo.

Joulumarkkinoilla kiertelee niin paikallisia kuin ulkomaalaisia vieraita. Özgücin mukaan esimerkiksi Hollannista saapuu paljon vieraita nauttimaan Kölnin joulutunnelmasta.

– Markkinat ovat ehdottomasti kansainväliset.

Tulevaisuus vaakalaudalla

Aukio on pieni, mutta joulumarkkinoilla on paljon nähtävää. Juoma- ja ruokakojujen lisäksi tarjolla on joulukoristeita, paikallisia käsitöitä sekä erilaisia herkkuja suolatusta lihasta makeisiin. Aukion yhdelle laidalle on pystytetty pieni maailmanpyörä ja toisessa kulmassa puuseppä esittelee veistotaitojaan.

Vaikka on vasta lounasaika, markkinoilla kiertelee paljon ihmisiä. Osa pysähtyy hörppäämään lämmintä juomaa, toiset hipelöivät taidokkaita paperista leikattuja joulutähtiä.

Juomakojun Özgüc ei uskalla arvata, saavatko joulumarkkinat olla Kölnissä auki jouluun asti, kun tautitilanne ympärillä synkentyy.

– Kausi on pitkä. Näimme paljon vaivaa kaiken valmisteluun ja olisi hyvin ikävää, jos joutuisimme lopettamaan kesken. Olemme laittaneet paljon rahaa tähän, mutta toki terveys on rahaa tärkeämpää, Özgüc pohtii.

Özqüc muistuttaa, että tilannetta on katsottava myös hieman pidemmällä tähtäimellä. Kölnissä kauppiaille merkittävä hetki on talven juhlakauteen kuuluva karnevaaliaika, joka koittaa helmikuussa.

– Jos menetämme pandemian hallinnan nyt, samalla menetämme myös karnevaalin.

Päällimmäisenä tunnelmana ilo

Suklaita, keksejä ja erilaisia lahjapakkauksia myyvä Franziska Böchenhoff ei hänkään uskalla arvioida, onnistuvatko joulumarkkinat pysymään auki jouluun asti.

Böchenhoff kertoo, että ensimmäisten päivien asiakkaat ovat vaikuttaneet erityisen iloisilta. Hänen mukaansa ihmiset myös näyttävät noudattavan kuuliaisesti koronasääntöjä. Suurin osa kävijöistä käyttää kasvomaskia ja pahimpia tungoksia vältellään.

– Luulen, että kaikki ovat vaan todella tyytyväisiä, että nyt on taas mahdollisuus kierrellä markkinoilla, Böchenhoff sanoo.

Joulumarkkinoille seminaarimatkansa yhteydessä poikenneet Vanessa Engels, Michele Erfelt ja Cornelius Fennet ovat todella iloisia, että markkinat ovat auki.

Heidän mukaansa kiertely tuntuu turvalliselta maskien ja koronapassin ansiosta.

– Tuntuu, että voimme todella nauttia tästä, kun kaikilla on leima, Fennet sanoo ja näyttää 2G-leimaa kädenselässään.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut