Suomi rajoittaa ulkorajoilla maahantuloa tietyistä eteläisen Afrikan maista tulevilta matkailijoilta – Suomen kansalaiset ja Suomessa vakinaisesti asuvat saavat aina palata

Helsinki-Vantaan lentokentällä aloitettiin omikronvirusmuunnoksen vuoksi lauantaina pakollisia terveystarkastuksia. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

Sanna Nikula, Elias Peltonen / STT

Suomi kieltää ulkomaalaisten matkailijoiden maahantulon ulkorajoillaan tietyistä eteläisen Afrikan maista, joissa koronaviruksen uuden omikronmuunnoksen on havaittu leviävän. Hallitus päätti asiasta ylimääräisessä valtioneuvoston istunnossa sunnuntaina.

Rajoitus tuli voimaan sunnuntaina kello 15 ja on voimassa 19. joulukuuta saakka.

Rajoitus koskee matkailijoita, jotka ovat oleskelleet viimeisen 14 vuorokauden aikana Botswanassa, Eswatinissa, Etelä-Afrikassa, Lesothossa, Mosambikissa, Namibiassa tai Zimbabwessa.

Päätös tarkoittaa sitä, että näissä maissa oleskelleen ei ole mahdollista päästä Suomeen esittämällä todistus koronarokotussarjasta. Suomeen voi tulla vain välttämättömästä syystä, kuten pakottavan perheasian tai muiden pakottavien henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Suomen kansalainen tai Suomessa vakinaisesti asuva ulkomaalainen saa kuitenkin aina palata Suomeen, mutta heidätkin määrätään testeihin ja karanteeniin.

Etelä-Afrikasta kestää toista vuorokautta tulla Suomeen, joten joku voi olla lentokoneessa tulossa ilman tietoa pääsykiellosta. Rajavartiolaitos arvioi yksittäiset tilanteet yhdessä terveysviranomaisten kanssa. Maahan pääseviä odottaa kuitenkin testi ja karanteenimääräys.

Muut Schengen-maat puskurina

Suomeen ei tule suoria lentoja eteläisestä Afrikasta. Rajavartiolaitos seuloo Suomeen saapuvaa matkustajaliikennettä ja toimittaa tietoa terveysviranomaisten käyttöön.

Rajavartiolaitoksen yksikön päällikkö Tuomas Laosmaa tähdentää, että maahantulorajoitus ja mahdollinen käännyttäminen koskee ulkorajojen kautta saapuvia matkustajia. Eteläisestä Afrikasta tullaan Suomeen ulkorajojen kautta hänen mukaansa Dohasta, Dubaista, Istanbulista ja Lontoosta.

Schengen-alueen sisäpuolelta tuleville matkustajille ei maahantulorajoitusta voi asettaa, koska alueella on edelleen voimassa vapaa liikkuvuus. Heitä koskevat tartuntatautilain mukaiset terveystarkastukset eli testit ja karanteeni.

Laosmaan mukaan sisärajojen kautta Suomeen saavutaan eteläisestä Afrikasta Amsterdamin, Frankfurtin, Münchenin, Pariisin ja Zürichin kautta.

Maahantulorajoitus on Laosmaan mukaan Euroopan unionissa tehty yhteinen päätös. Myös muut jäsenmaat asettavat ulkorajoilleen rajoituksia tai katkaisevat lentoyhteyksiä eteläisestä Afrikasta.

– Eli jos vaikka Saksa tekee vastaavan päätöksen kuin Suomi, ei matkustaja pääse lentämään Frankfurtin kentälle, josta hän vaihtaisi Suomeen saapuvaan lentokoneeseen. Muut Schengen-maat toimivat siten jo tavallaan puskurina meille, Laosmaa selventää.

Hänen mukaansa sisärajavalvontaa ei ole haluttu palauttaa, koska se aiheuttaisi niin paljon haittaa unionin sisäiselle liikkuvuudelle ja taloudelle.

– Kahden viimeisen vuorokauden aikana meillä on havaintoja vajaasta kahdestakymmenestä matkustajasta. Arvioiden mukaan tämän vaikutus on matkustajamääriin aika vähäinen.

Laosmaan mukaan päätöksellä ostetaan lähinnä aikaa sille, että terveysviranomaiset ehtivät saada lisätietoja muunnoksen vaarallisuudesta ja siitä, minkälaisia toimia se edellyttää.

– Sitä aikaahan tässä pelataan. Ne ihmiset, jotka sieltä Suomeen pyrkivät, etsivät uusia reittejä, jos heillä on pakottava tarve tänne tulla.

Ensimmäiset testitulokset sunnuntaina

Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) katsoo, että Afrikassa havaittu uusi koronavirusmuunnos voi heikentää epidemiatilannetta merkittävästi Suomessa.

Ministeriö ja aluehallintovirastot ovat ohjeistaneet asiasta kuntia, jotka vastaavat terveysturvatoimista rajanylityspaikoilla, satamissa ja lentokentillä.

Helsinki-Vantaan lentokentällä aloitettiin omikronvirusmuunnoksen vuoksi lauantaina pakollisia terveystarkastuksia. Kahden viikon aikana tietyissä eteläisen Afrikan maissa olleille matkustajille tehdään koronatestit ja karanteenimääräykset.

Etelä-Afrikasta on tullut Suomeen tähän mennessä parisenkymmentä testattua tulijaa. Sunnuntaiaamuun mennessä Suomeen oli tullut yksittäisiä matkustajia, jotka olivat oireettomia, Vantaan sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö kertoi STT:lle.

Sunnuntai-iltaan mennessä ei ole tullut tietoon yhtään positiivista testitulosta, Vantaan tartuntataudeista vastaava lääkäri Kirsi Valtonen kertoi STT:lle. Valtosen mukaan sunnuntaina lentokentällä on testattu ainakin 14 riskimaista Suomeen tullutta.

Aronkydön mukaan oletuksena lentokenttätesteissä on, että tulokset ovat negatiivisia.

– Lentokentällä testatuista prosentti eli joka sadas on positiivisia.

Aronkydön mukaan mahdollisista tartunnoista tiedottamisesta linjaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Hän on huolestunut siitä, että jos esimerkiksi riskimaista tulevia ulkomaalaisia ei päästetä lentämään Suomen kautta, vaihtoehtoiset reitit voivat olla riski terveysturvallisuuden kannalta.

– Lentokenttä on siinä mielessä turvallinen tulla, koska siinä voidaan testata ja antaa tarkat ohjeet. Jos sieltä ei pääsisikään, he tulisivat laivoilla tai muilla reitillä.

Tiedossa jo, keitä tulossa

Suomeen on ensi viikon aikana tulossa kymmeniä tulijoita Etelä-Afrikasta.

– On tiedossa jo, keitä on tulossa, eli heidät pystytään heti ohjaamaan testiin ja karanteeniin, Aronkytö kertoo.

Osa matkaajista jatkaa Helsingistä kotimaihinsa.

– He ovat kansainvälisen tai suomalaisen yrityksen työntekijöitä, jotka tulevat Helsingin kautta kotiinsa joululomille, Aronkytö kertoo.

Tallink Silja suunnittelee koronapassin kysymistä Tukholmasta lähteviltä matkustajilta

Tallink Silja suunnittelee koronapassin kysymistä Tukholmasta lähteviltä yli 18-vuotiailta matkustajilta 1. joulukuuta alkaen, kertoo viestintäjohtaja Marika Nöjd.

Hän korostaa, että suomalainen toki saa aina palata laivalla Suomeen.

Nöjd toivoo, että myös Suomen päässä olisi mahdollista kysyä matkustajilta koronapassia.

Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström puolestaan sanoo, että koronapassi on keskustelunaiheena alkuviikosta. Lisäksi asiasta keskustellaan hänen mukaansa myös Suomen varustamot -katto-organisaation kanssa.

Boijer-Svahnström uskoo, että joitakin toimia asian tiimoilta on tulossa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut