Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit tapaavat Ruotsissa

Blinken sanoi sotilasliitto Naton kokouksessa Riikassa keskiviikkona, että Venäjän mahdollisilla sotilastoimilla olisi "kauaskantoiset ja pitkäkestoiset seuraukset". AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Yhdysvaltain ja Venäjän ulkoministerit tapaavat tänään torstaina Ruotsissa maiden välisten jännitteiden kasvaessa. Yhdysvallat on ilmaissut huolensa Venäjän sotakaluston kerääntymisestä lähellä Ukrainan rajaa ja uhannut Venäjää "tuntuvilla pakotteilla".

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken ja Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tapaavat lähellä Tukholmaa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin ministerikokouksen yhteydessä. Etyj on yksi harvoista kansainvälisen vuoropuhelun foorumeista, johon Yhdysvallat ja Venäjä molemmat kuuluvat.

Venäjän hyökättyä Krimille 2014 Etyjin tehtävänä on ollut tarkkailla Itä-Ukrainan konfliktin ratkaisemiseen tähtäävien rauhansopimusten noudattamista.

Länsimaat ja riippumattomat lähteet ovat varoittaneet, että venäläisjoukkoja on kerääntynyt lähelle Ukrainan rajaa. Separatisteja tukenut Venäjä on kuitenkin tyrmännyt väitteet siitä, että se valmistelisi hyökkäystä Ukrainaan.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on vaatinut tilanteesta suoria neuvotteluja Venäjän kanssa.

Kremlin edustaja Dmitri Peskov sanoi toimittajille tänään, että Ukrainan pyrkimys valloittaa Krimin niemimaa takaisin on "suora uhka" Venäjälle.

Blinken: Vastaamme päättäväisesti

Blinken sanoi sotilasliitto Naton kokouksessa Riikassa keskiviikkona, että Venäjän mahdollisilla sotilastoimilla olisi "kauaskantoiset ja pitkäkestoiset seuraukset".

– Emme tiedä, onko presidentti (Vladimir) Putin päättänyt hyökätä. Me tiedämme, että hän ottaa käyttöön valmiudet tehdä sen lyhyessä ajassa, jos hän niin päättää, Blinken sanoi.

Blinkenin mukaan mahdollinen kriisi tulee kuitenkin ratkaista diplomatialla.

– Olemme tehneet Kremlille selväksi, että aiomme vastata päättäväisesti, muun muassa ottamalla käyttöön sellaiset mittavat taloudelliset toimet, joita olemme aiemmin välttäneet, Blinken sanoi.

Venäjä vastasi keskiviikkona syyttämällä Ukrainaa sotilasjoukkojen kokoamisesta maan itäosaan. Konfliktin taustalla on Venäjän huoli Naton itälaajentumisesta ja Ukrainan mahdollisesta jäsenyydestä sotilasliitossa tulevaisuudessa.

Ukrainan lisäksi ulkoministerien odotetaan keskustelevan siirtolaiskriisistä Valko-Venäjän ja EU:n rajalla sekä Armenian ja Azerbaidzhanin välisten yhteenottojen uudelleen puhkeamisesta.

Blinkenin ja Lavrovin tapaaminen on maiden välinen ensimmäinen korkean luokan tapaaminen sitten kesäkuun, jolloin maiden presidentit Joe Biden ja Vladimir Putin tapasivat Genevessä.

Kommentoi

Mainos: Savon Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut