Nokia rakentaa uudet toimitilat Ouluun – yhtiö palkkaa tälläkin hetkellä lisää henkilökuntaa

Nokia kertoo rakentavansa uudet toimitilat Ouluun Linnanmaalle. Toimitilat kattavat tuotekehitys-, toimisto- ja tuotantotiloja. Niiden on tarkoitus valmistua vuoden 2025 aikana. Rakennustöiden on määrä käynnistyä ensi kesänä.

Nokian mukaan Suomi on yhtiölle edelleen tärkeä tutkimus- ja tuotekehitysmaa. Yhtiö palkkaa tälläkin hetkellä lisää tutkimus- ja tuotekehitysosaajia Ouluun, Tampereelle ja Espooseen.

– Pysyäksemme edelläkävijöinä myös tulevaisuudessa tarvitsemme Ouluun toimitilat, jotka yhdistävät huipputeknologian ja tulevaisuuden joustavat työskentelytavat, sanoo tiedotteessa Erja Sankari Nokian Oulun-yksiköstä.

Sankari toimii Nokian mobiiliverkkojen globaaleista toimitusketjuista vastaavana johtajana.

"Erittäin hieno päivä Oululle"

Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala luonnehtii päätöstä erittäin hienoksi päiväksi Oululle ja koko Pohjois-Suomelle.

– Nokialla on Oulussa merkittävä rooli, ja tällä päätöksellä on positiivinen vaikutus koko alueen elinkeinoelämään ja paikalliseen yritysekosysteemiin, Laajala arvioi.

Nokia työllistää Suomessa yli 6 000 henkilöä Espoossa, Oulussa ja Tampereella. Yhtiö on palkannut Suomeen vuosina 2018–2020 noin 1 200 työntekijää vakituisiin työsuhteisiin.

Lisäksi tänä vuonna Nokia on rekrytoinut lähes 500 työntekijää suurimmaksi osaksi erityisasiantuntemusta vaativiin tuotekehitystehtäviin.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut