HS ja IS: Keskustaministerit Lintilä ja Kaikkonen osallistuivat sunnuntaina tapahtumiin korona-altistumisesta huolimatta

Ministeri Lintilä kävi sunnuntaina salibandy-ottelussa altistumisesta huolimatta, ministeri Kaikkonen osallistui keskustanuorten juhlaillalliselle.

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) oli osallistunut perjantaina samaan EU-ministerivaliokunnan kokoukseen, jossa ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) oli. / LEHTIKUVA

STT

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) oli sunnuntaina katsojana Suomen ja Latvian välisessä salibandyottelussa, vaikka hän oli saanut lauantaina tiedon altistumisestaan koronavirukselle. Asiasta uutisoi Helsingin Sanomat .

Altistumisen taustalla oli ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) koronatartunta. Lintilä oli osallistunut perjantaina samaan EU-ministerivaliokunnan kokoukseen, jossa Haavisto oli.

Valtioneuvoston turvallisuusosasto lähetti lauantai-iltana ministereille kaksi tekstiviestiä, joissa Haaviston kanssa perjantaina samoissa tilaisuuksissa olleita ministereitä kehotettiin välttämään kontakteja.

Lintilä kertoo HS:lle, että hän istui noin kymmenen metrin päässä salin toisella puolella Haavistoon nähden ja oli kokouksessa noin kolme varttia. Kokouksessa käytettiin hänen mukaansa maskeja, eikä Lintilä uskonut altistuneensa koronalle.

Keskiviikkona Ilta-Sanomat kertoi , että puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) osallistui sunnuntaina keskustanuorten 75-vuotisjuhlaillalliselle, vaikka oli myös saanut saman viestin altistumisesta.

Kaikkonen ei myöskään kokenut altistuneensa. Hän kertoi IS:lle olleensa Haaviston kanssa samassa tilassa valtioneuvoston istunnossa noin 15 minuutin ajan. Kaikkosen mukaan he eivät olleet lähikontaktissa, vaan istuivat eri puolilla istuntosalia ja kaikki osallistujat käyttivät maskia.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut