Finanssivalvonta: Asuntoluottojen lainakatto pysyy 85 prosentissa

Finanssivalvonnan johtokunta on päättänyt jatkaa lainakaton kiristämispäätöksen voimassaoloa. Näin ollen muiden kuin ensiasunnonostajien lainakatto säilyy 85 prosentissa.

Lainakatto määrittelee, kuinka paljon asuntolainaa on mahdollista saada asunnon arvoon suhteutettuna.

Finanssivalvonnan johtokunta suosittelee, että lainanantajat arvioivat huolellisesti lainanhakijoiden maksukyvyn huomioiden velanhoitokustannusten mahdolliset tulevat muutokset sekä noudattavat pidättyväisyyttä tuloihin nähden suurten ja tavanomaista pidempien lainojen myöntämisessä.

Suositusta täsmennetään ensi vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla sen suhteen, millaisten lainojen myöntämisessä lainanantajien tulisi noudattaa pidättyväisyyttä.

– Nyt annetulla ja ensi vuonna tarkennettavalla suosituksella pyritään entistäkin vahvemmin ehkäisemään kotitalouksien velkaantuneisuuden liiallista kasvua tuloihin nähden. Luottoja myönnettäessä on tärkeätä huomioida myös kokonaisvelanhoitokustannusten mahdolliset tulevat muutokset, johtokunnan puheenjohtaja Marja Nykänen sanoo Finanssivalvonnan tiedotteessa.

Finanssivalvonnan johtokunta arvioi vuosineljänneksittäin lyhyen ja pitkän aikavälin riskejä Suomen rahoitusjärjestelmän vakaudelle.

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Etusivulla nyt

Mainos: Savon Media

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut