Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Oletko jo käyttänyt työnantajasi tarjoamat liikunta- ja kulttuuriedut? – Vielä ehdit hyödyntää rahat ennen erääntymistä

Mikäli sinulla on käyttämättä työnantajasi tarjoamia henkilöstöetuja, ovat nyt viime hetket käsillä niiden hyödyntämiseksi – edut ovat nimittäin voimassa tavallisesti vuodenvaihteeseen asti. Suosituimpia henkilöstöetuja ovat liikunta- ja kulttuurietu, joita käytetään muun muassa Epassi- ja Eazybreak -sovellusten kautta.

Tyypillisesti etuja käytetään kuntosalijäsenyyden kustantamiseen tai elokuvalippujen ostoon. Suomalaisilta työntekijöiltä etuja jää kuitenkin tänä vuonna käyttämättä merkittävästi, kertoo Epassi tiedotteessaan. Syynä on etuuksien unohtaminen tai epätietoisuus siitä, mihin etuja voi käyttää.

Tiedotteessa muistutetaan, että korona-aikana henkilöstöetujen maksuvälineitä voi käyttää turvallisesti myös kotoa käsin, sillä moni palveluntarjoaja hyväksyy ne maksuksi verkkokaupoissaan. Jos tällä hetkellä tuntuu epävarmalta käyttää etu johonkin aikaan sidottuun tapahtumaan, voi edulla ostaa itselleen myös henkilökohtaisen lahjakortin, tiedotteessa muistutetaan.

Epassi on käytössä yli 35 000 palveluntarjoajalla, lähes 9 000 työnantajalla ja liki 1,5 miljoonalla työntekijällä. Maaliskuussa 2021 tehty liiketoimintakauppa liitti Eazybreakin Epassiin.