Keitele Groupia uhkaava lakko siirtyy, osapuolet jatkavat neuvottelujaan

Metsäyhtiö Keitele Groupia uhanneen lakon alkamista siirretään viikolla eteenpäin, sovittelija Jukka Ahtela kertoo Twitterissä .

Ahtelan mukaan Teollisuusliiton ja Ammattiliitto Pron sekä Keitele Groupin välisen työriidan osapuolet jatkavat keskinäisiä neuvottelujaan 10. tammikuuta alkavalla viikolla.

Keitele Groupia uhanneen lakon alkamisajankohta siirtyy ensi torstaista tammikuun 20. päivään.

Seuraava sovittelu osapuolten välillä on Ahtelan mukaan ensi perjantaina.

Valtakunnansovittelijan toimisto kertoi perjantaina, että Keitele Group ja Teollisuusliitto aloittavat yrityskohtaiset työehtosopimusneuvottelut Ahtelan johdolla. Osapuolet neuvottelivat Ahtelan johdolla sunnuntaina.

Osana tes-neuvotteluiden aloittamista osapuolet sopivat, että Teollisuusliitto, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ja Rakennusliitto purkavat Keitelettä koskevat saartotoimet sovittelun ajaksi. Uusia saartotoimia ei julisteta sovittelun aikana.

Keitele puolestaan sitoutui noudattamaan sovittelun aikana työehdoissaan vähintään vuodenvaihteessa päättyneen mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen tasoisia määräyksiä. Näihin kuuluvat myös ammattiyhdistystoimintaa koskevat määräykset.

AKT asetti Keiteleen saartoon joulukuussa

Teollisuusliitto on aiemmin sanonut, että Keitele olisi ryhtynyt yksipuolisesti sanelemaan työntekijöidensä työehtoja ja kieltäytynyt neuvottelemasta niiden sisällöstä Teollisuusliiton kanssa. Keitele on puolestaan sanonut, etteivät työehdot ja työntekijöiden oikeudet ole heikkenemässä.

AKT asetti joulukuussa Keiteleen saartoon tukeakseen Teollisuusliiton vaatimusta tes-neuvotteluista. Saarron aikana AKT:n jäsenet eivät käsitelleet Keiteleen tuotteita Suomen satamissa.

AKT ilmoitti perjantaina, että se keskeyttää toistaiseksi Keitelettä koskevat saartotoimet satamissa.

Keitelettä koskeva kiista johti joulukuun lopulla siihen, että AKT pysäytti tavaraliikenteen Suomen satamissa vuorokauden ajaksi. AKT perusteli mielenilmausta sillä, että saartoa oli kahdesti yritetty murtaa Valkon satamassa Loviisassa joulunaluspäivinä.

Mainos: Skanska Talonrakennus Oy

Etusivulla nyt

Mainos: Savon Sanomat

Luetuimmat

Palvelut