Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Savon Sanomien kesälehti on ilmestynyt!

“Huudetaan apua ja kukaan ei tule” – elokuva-ala ihmettelee hiljaisuutta korvauksista

Taas se tapahtui tärkeimmän sesongin aikaan. Yleisötapahtumien kielto sulki elokuvateatterit suuressa osassa Suomea.

Sulku alkoi 28. joulukuuta. Nyt perutaan jo helmikuun ensi-iltoja.

Alalla vallitsee hämmennys niin tuottajien, levittäjien kuin elokuvateatterien omistajien keskuudessa. Elinkeinon harjoittaminen on estetty, mutta kompensaatiosta ei ole tietoa.

Kovin isku on osunut suurta yleisöä tavoitteleviin elokuviin, joiden ensi-ilta on siirtynyt useita kertoja. Esimerkiksi Johanna Vuoksenmaan ohjaaman 70 on vain numero -elokuvan piti alkujaan tulla valkokankaille jo vuoden 2020 lopulla.

– Olemme jo toisessa vuodessa, jossa elokuva ei tuota kuin tappiota, kuvailee tuottaja Riina Hyytiä.

– Markkinointirumba on käynnistetty jo neljä kertaa.

Dionysos Filmsiä , yhtä Suomen suurimmista elokuvien ja draamasarjojen tuotantoyhtiöistä johtava Hyytiä täsmentää, että kuvio on vielä hankalampi. Elokuvan kuvausten alkamisesta on pian kaksi vuotta.

– Tämä ei ole kvartaalien ala. Yhtiömme edellinen elokuva Aurora tuli ensi-iltaan kolme vuotta sitten.

Eikä kyse ole vain siitä, milloin raha liikkuu.

– Yrityksemme toimintamalli perustuu siihen, että edellisen elokuvan tuotolla kehitellään uutta.

Nyt valmis elokuva tuo vain lisäkuluja.

– Markkinointijaksot ovat pois kehittelytyöstä. Teemme työtä, joka ei johdakaan minnekään.

Sulku sulun perään

Ensimmäisen koronavuoden 2020 yleisötapahtumasulku kesti maaliskuusta kesäkuulle. Vuoden päätteeksi elokuvateatterit joutuivat taas täyssulkuun suurimmassa osassa Suomea. Se kesti loppukevääseen 2021.

Joulusta loppiaiseen on vuoden tärkein elokuvasesonki. Kahden viikon aikana toteutuu jopa 15 prosenttia koko vuoden elokuvissakäynneistä.

Välipäivinä 2021 yleisötapahtumien sulku alkoi neljän päivän varoitusajalla. Sesonki menetettiin taas. Kolaus on ankarin elokuville, jotka juuri ehdittiin markkinoida. 70 on vain numeron rinnalla sellainen oli koko perheen seikkailu Vinski ja näkymättömyyspulveri. Niitä esitetään nyt osassa Suomea, jossa elokuviin pääsee.

Numerot ovat musertavia. Vuoden 2020 viimeisenä viikonloppuna Suomessa tilastoitiin hieman alle 5 000 elokuvissakäyntiä, vuonna 2021 taas noin 37 000. Normaalivuonna 2019 vastaava luku oli noin 270 000 lippua.

Lastenelokuvia siirtyi jo syksyyn

Siitä, kuinka pitkälle kevät on menetetty, voidaan tehdä vain arvauksia. Supermarsu 2 ja Timo Koivusalon ohjaama uusi Pelle Hermanni -elokuva siirtyivät jo syksyyn.

Draamakomedia Huonot naiset on merkitty ensi-iltaan 4. helmikuuta. Niklas Lindgrenin esikoisohjauksessa näyttelevät muiden muassa Leea Klemola ja Jussi Vatanen.

– Helmikuu on mahdollisuuksien rajoissa, neljäs päivä on epätodennäköinen, sanoo sen tuottaja Miia Haavisto.

– Olemme onnekkaita, kun emme ole aloittaneet markkinointia

Elokuvateatterien kausisuhdanteet ovat selkeitä. Vuodenvaihteen veto jatkuu hidastuen huhtikuulle asti. Kesällä suomalaiset käyvät elokuvissa vain vähän. Kotimaisia elokuvia ei kannata laittaa silloin ensi-iltaan.

– Mitä pidemmälle kevääseen mennään, sitä huonompi on aika aikuisten elokuvalle, Haavisto sanoo.

Vuodenaika on näkyvästi läsnä Lappiin sijoittuvassa elokuvassa.

– Ehkä puhutaan sitten ensi-illasta vuodenvaihteen ympäristössä. Ei yleisö elokuussa halua hankia katsella.

Jo nyt helmi-maaliskuulle kotimaisia ensi-iltoja on merkitty pari per viikonloppu, paljon tiheämmin kuin koskaan aiemmin. Niiden siirtyessä entisestään elokuvateatterien aukeamisvaiheeseen syntyy ainutlaatuinen suma. Kokonaiskatsojamäärä tuskin nousee, joten kilpailusta tulee äärimmäistä. Mitään uutisia sulkua seuraavasta kompensaatiosta ei ole.

– Elokuva-ala on tottunut toimimaan epävarmuudessa, mutta nyt alalla useampi kysyy, onko tässä järkeä, Riina Hyytiä sanoo.

– Kohta kolmatta vuotta ollaan suossa, kumisaappaat ei sieltä irtoa, huudetaan apua ja kukaan ei tule.

Kansainvälinen elokuvabisnes on jo nousussa

Suomen suurimpia kaupunkeja koskevan elokuvateatterisulun päättymisestä ei varmaa tietoa ole kenelläkään. Eri maissa on valittu hyvin erilaisia toimintatapoja. Tanskassa rajoituksia jo höllättiin ja esimerkiksi yleisötapahtumat avautuivat jo. Yhdysvalloissa omikronaalto ei ole juuri lisännyt rajoituksia.

Saksassa elokuvateatterit ovat auki, ja jopa Berliinin elokuvafestivaalit järjestetään helmikuun puolivälissä koronapassien ja osallistujen säännöllisen testaamisen turvin niin, että saleissa on käytössä puolet kapasiteetista. Yhdysvalloissa Utahissa tammikuun lopulla järjestettäväksi aiottu Sundance-festivaali puolestaan siirrettiin ainoastaan etätapahtumaksi.

Hollywood-elokuvia tulee maailmalla ensi-iltaan jo säännöllisesti. Ennätyksiäkin jo rikotaan: joulukuussa valkokankaille tullut Spider-Man: No Way Home on noussut viime vuosikymmenien kymmenen tuottoisimman elokuvan listalle.

Tammikuun alussa kuitenkin tiedotettiin, että Disneyn omistaman animaatiostudio Pixarin seuraava elokuva Red tulee maaliskuussa ainoastaan Disney+-suoratoistopalveluun. Syynä ohittaa valkokangaslevitys, joka on yleensä jakeluvaiheista tuottoisin, ei ole ainoastaan korona-ajan levitysriski. Siirtämällä ensi-illan yksinoikeuden omalle suoratoistopalvelulleen Disney saa sille enemmän nostetta ja tilaajia.