Viranomaisten asettamasta koronaeristyksestä luovutaan kokonaan suuressa osassa maata

Suuressa osassa maata luovutaan viranomaisten asettamasta eristyksestä koronavirustartunnan saaneille. Tartuntatautilääkärin määräämästä eristyksestä kertovat luopuvansa Pirkanmaan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirit sekä Helsinki ja 12 muuta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntaa.

Vastaava toimintatapa otetaan käyttöön myös Pohjois-Pohjanmaan ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiireissä sekä Turun kaupungissa.

Jatkossa koronatartunnan saaneen on eristäydyttävä itse ja ilmoitettava altistumisestaan ihmisille, joiden kanssa on ollut lähikontaktissa.

Perusteena on koronatilanteen nopea huonontuminen, minkä vuoksi tartuntatautiviranomaisten asettama eristys on menettänyt vaikuttavuutensa. Suurin osa jatkotartunnoista on sairaanhoitopiirien mukaan jo tapahtunut ennen kuin positiivinen testitulos on tullut tartuntatautiviranomaisten tietoon, sillä omikronmuunnos tartuttaa merkittävästi jo ennen oireiden alkua ja näytteenotossa on viiveitä.

– Jälkikäteen tehdyillä eristyspäätöksillä ei voida ehkäistä tartuntojen leviämistä, tiedotteissa sanotaan.

Hengitystieinfektio kehotetaan sairastamaan kotona sekä välttämään kontakteja muihin, kunnes oireet ovat lievittyneet. Jos yleisvointi on hyvä, terveydenhuoltoon ei tarvitse ottaa yhteyttä eikä hakeutua koronatestiin.

Riskiryhmiin kuuluvien testaus etusijalle

Samalla luovutaan eristyspäätöksistä ensisijaisena todisteena sairastetusta koronavirustaudista. Sairaanhoitopiirien mukaan on aiheellista palata normaaleihin sairauspoissaolokäytäntöihin.

Eristyspäätöksiä käytetään jatkossa vain tilanteissa, joissa päätöksellä aidosti pystytään ehkäisemään jatkotartuntoja. Kuntien tartuntatautiyksiköt jatkavat epidemian torjuntaa myös muilla keinoin.

Sairaanhoitopiirit kertovat myös, että jatkossa koronavirustestaus kohdennetaan muun muassa vakavan koronavirustaudin riskiryhmiin kuuluviin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa työskenteleviin. Lisätietoja suosituksesta löytyy kuntien verkkosivuilla.

Taustalla on päivitetty kansallinen linjaus siitä, ettei pandemiavaiheessa ole enää tarvetta tunnistaa yksittäisen potilaan taudinaiheuttajaa, vaan taudinaiheuttajan selvittely tulee kohdentaa vakavasti sairaisiin potilaisiin.

Liikunta- ja virkistystilojen sulkua jatketaan Hus-alueella

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) päätti perjantaina, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella voimassa olevaa liikunta- ja virkistystilojen sulkumääräystä jatketaan 7. helmikuuta asti.

Etelä-Suomen avin uusi sulkupäätös ulottuu edelleen kaikkiin sisätiloihin, joita käytetään joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan. Suljettuna pysyvät myös muun muassa yleiset saunat ja uimahallit sekä ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat, huvi- ja teemapuistot.

Länsi- ja Sisä-Suomen avi määräsi uusia kokoontumisrajoituksia

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on sunnuntaista alkaen helmikuun 20. päivään asti kieltänyt Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli kymmenen henkilöä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella puolestaan kielletään sunnuntaista alkaen helmikuun 20. päivään asti kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20 henkilöä, sekä sisä- että ulkotiloissa.

Lauantaista alkaen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto poistaa kokonaan ulkotilojen kokoontumisrajoituksen Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueen kunnista. Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kokoontumiskielto sisätiloissa säilyy ennallaan. Määräys on voimassa tammikuun loppuun.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut