Syyttäjä vaati Yli-Viikarille ehdollista vankeusrangaistusta

Helsingin käräjäoikeuden on määrä antaa tänään tuomio virkarikoksista syytetylle Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) entiselle pääjohtajalle Tytti Yli-Viikarille.

Yli-Viikaria syytetään törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä koskien sopimusta, jolla VTV:n työntekijälle maksettiin kaksi vuotta palkkaa ilman työvelvoitetta ennen eläkkeelle jäämistä. Sopimuksen tekivät Yli-Viikari ja viraston tuolloinen hallintojohtaja Mikko Koiranen. Myös Koiranen on syytteessä törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä. Molemmat ovat kiistäneet syytteen.

Syytteitä käsiteltiin Helsingin käräjäoikeudessa joulukuussa. Syyttäjän mukaan sopimus on lainvastainen, kun taas Yli-Viikarin puolustuksen mukaan asia on tulkinnanvarainen.

Puolustus on vedonnut siihen, että ylitarkastaja oli alisuoriutunut työtehtävästään jo kauan. Sopimuksella varmistettiin, että tämä jää eläkkeelle tiettynä ajankohtana.

– Tämä oli kokonaistaloudellisesti ja kokonaisuudessaan paljon parempi tilanne kuin se, että hän (virkamies) olisi ollut töissä. Muut olisivat katsoneet, kun hän ei tee töitä mutta nostaa täyttä palkkaa, Yli-Viikari sanoi käräjäoikeudessa.

Syyttäjän mielestä alisuoriutumisella ei niinkään ole merkitystä asiassa.

– Alisuoriutumisen analysoinnilla ynnä muulla ei ole mitään merkitystä tämän asian kannalta, kyse on siitä, että sopimus on laiton, syyttäjä Mari Mattila sanoi loppulausunnossaan joulukuussa.

Syytteet nousivat myös lentopisteistä

Yli-Viikaria syytetään myös virkavelvollisuuden rikkomisesta ja maksuvälinepetoksesta. Syyttäjän mukaan Yli-Viikari käytti virkamatkoiltaan kertyneitä Finnair plus -pisteitä yksityismatkojen ja -ostosten maksamiseen. Lentoja ostettiin pisteillä arviolta yli 5 000 euron arvosta, syyttäjä kertoi.

– Suurimman osan näistä ostetuista lentolipuista on käyttänyt joku muu hänen perheestään kuin hän (Yli-Viikari) itse. Ilmeisesti ihan perheen yksityismatkoihin näitä on käytetty, syyttäjä Mari Mattila sanoi.

Yli-Viikari kiistää syytteet. Yli-Viikarin puolustus painotti, että kyse on henkilökohtaisesta pistetilistä, jonka pisteet eivät kuulu työnantajalle.

Syyttäjän mukaan se, että virkamatkoista kertyneet pisteet olivat Yli-Viikarin henkilökohtaisella tilillä, ei tee niistä hänen henkilökohtaista varallisuuttaan.

Syyttäjä vaatii ehdollista vankeusrangaistusta

Syyttäjä vaatii Yli-Viikarille ehdollista vankeusrangaistusta.

– Syyttäjä on arvioinut virkasopimuksen osalta, että se olisi vähintään kahdeksan kuukautta ehdollista vankeutta ja tämän pisteasian osalta kolme kuukautta, syyttäjä Mattila kertoi käräjäistunnon päätteeksi joulukuussa.

Lisäksi syyttäjä vaatii, että Yli-Viikari tulee tuomita viralta pantavaksi pääjohtajan virasta, josta eduskunnan täysistunto jo irtisanoi hänet kesällä. Yli-Viikarin pääjohtajakausi päättyi joka tapauksessa vuodenvaihteessa, ja eduskunta valitsi joulukuussa valtiovarainministeriön budjettipäällikön Sami Yläoutisen VTV:n uudeksi pääjohtajaksi.

Syyttäjä vaatii Yli-Viikarin viraltapanoa myös VTV:n ylijohtajan virasta, jos tämä tuomitaan tahallisesta rikoksesta vankeuteen. Yli-Viikari jätti ylijohtajan viran vuonna 2016 tultuaan valituksi pääjohtajan paikalle. Hän on aiemmin sanonut medialle, että haluaisi palata tehtävään.

Uutissuomalainen kertoi viime vuoden lopulla, että VTV pidättää Yli-Viikarin ylijohtajan virasta. Viralta pidättäminen on voimassa, kunnes Yli-Viikaria koskeva rikosasia on ratkaistu. Jatkon kerrottiin riippuvan käräjäoikeuden ratkaisusta.

Jos Koiranen tuomitaan törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä, vaatii syyttäjä hänelle viidestä seitsemään kuukautta ehdollista vankeutta ja viraltapanoa suoraan lain nojalla. Jos Koiranen tuomitaan lievemmästä kuin törkeästä tekonimikkeestä, ei viraltapanoa vaadita.

Molemmat valittaneet hallinto-oikeuteen

Yli-Viikari ja sittemmin viraston lakiasiainjohtajaksi siirtynyt Koiranen pidätettiin viroistaan viime vuoden huhtikuussa rikosepäilyjen takia. Kesäkuun lopulla eduskunnan täysistunto irtisanoi Yli-Viikarin. Se katsoi, että luottamus Yli-Viikarin edellytyksiin ja kykyyn toimia VTV:n pääjohtajana oli kokonaisuutena arvioiden romahtanut hänen toimintansa vuoksi.

Yli-Viikari on valittanut virasta pidättämisestään sekä irtisanomisestaan Helsingin hallinto-oikeuteen. Myös Koiranen on valittanut virasta pidättämisestään.

VTV:n tehtävänä on tarkastaa muun muassa valtion viranomaisten, liikelaitosten ja rahastojen taloudenhoidon laillisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta.

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Mainos: Savon Media

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut