Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Puolustusvoimat: Pohjoismaiden ensimmäinen yhteinen taisteluasu on valittu

Valinta pohjoismaiden ensimmäisestä yhteisestä taisteluasuhankinnasta on tehty, kertoi Puolustusvoimat tiistaina. Suomen, Norjan, Ruotsin ja Tanskan yhteiset Nordic Combat Uniform (NCU) -taisteluasut tulevat Suomessa käyttöön ensi vuodesta alkaen.

NCU-taisteluasua käytetään Suomessa nykyisin palveluskäytössä olevan M05-asun rinnalle, Puolustusvoimien logistiikkalaitos kertoo tiedotteessa.

Jokainen maa käyttää asuissa omaa kansallista maastokuviotaan sekä hankkii itsenäisesti päähineet, käsineet, jalkineet ja suojavarusteet.

Puitesopimus mahdollistaa Puolustusvoimille NCU-hankinnat 65 miljoonan euron arvoon asti, logistiikkalaitos kertoo. Hankkeen kokonaisarvo kaikkien pohjoismaiden asuhankinnat huomioon ottaen voi olla enintään 425 miljoonaa euroa.

Pohjoismaiden puolustusvoimien logistiikka- ja materiaalilaitosten edustajat allekirjoittivat taisteluasuhankintaan liittyvän aiesopimuksen Oslossa tiistaina. NCU-taisteluasukokonaisuuden toimittajaksi valittiin norjalainen Oskar Pedersen AS. Vaihtoehtoja oli yhteensä neljä.