Suomessa on raportoitu 4 520 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viikko sitten samana viikonpäivänä THL raportoi noin 8 000 tartuntaa.
Kahden viime viikon aikana on raportoitu noin 85 000 uutta tartuntaa, mikä on noin 25 800 tartuntaa vähemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.
Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata virallisesti.
Sairaalahoidossa on 712 koronatartunnan saanutta ihmistä. Heistä 33 on tehohoidossa. Kaksi viikkoa sitten sairaalahoidossa oli 675 potilasta, joista tehohoidossa oli 49.
THL kertoi tänään myös 29 uudesta koronavirukseen liittyvästä kuolemantapauksesta Suomessa. Viimeksi kuluneiden kahden viikon aikana uusia kuolemantapauksia on raportoitu 232, mikä on 26 enemmän kuin tätä edeltävien kahden viikon aikana.
Kaikkiaan Suomessa on pandemian aikana todettu 2 126 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Useampi kuin yhdeksän kuollutta kymmenestä on ollut yli 60-vuotiaita. Ikäryhmässä todetut koronatartunnat edustavat puolestaan alle kymmenesosaa kaikista Suomessa todetuista tartunnoista.
Yhteensä Suomessa on raportoitu pandemian aikana noin 547 000 koronavirustartuntaa.
Ilmaantuvuus laskussa, Etelä-Savon tilanne vakava
THL:n mukaan koronavirustartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus on kahdelta viime viikolta 1 550 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Edellisten kahden viikon aikana ilmaantuvuusluku oli noin 2 020. Luvut ovat pyöristettyjä.
Suhteellisesti tartuntoja on ollut kahden viime viikon aikana eniten Ahvenanmaalla, jossa ilmaantuvuusluku on 2 990. Seuraavaksi suurinta ilmaantuvuus on Vaasan (2 330) ja Kainuun (2 100) sairaanhoitopiireissä.
Vähiten tartuntoja suhteessa väkilukuun on puolestaan kahden viime viikon aikana todettu Pohjois-Karjalan (740), Itä-Savon (850) ja Pohjois-Savon (910) sairaanhoitopiirien alueilla.
Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on sen sijaan 2 000. Alueen koronakoordinaatioryhmä kertoi keskiviikkona, että koronaepidemia on sairaanhoitopiirin alueella hyvin vakava.
Henkilökunnan poissaolot koronan vuoksi ovat ryhmän mukaan mittavia terveydenhuollon yksiköissä. Erikoissairaanhoidon kiireetön leikkaustoiminta on keskeytetty resurssipulan vuoksi sairaanhoitopiirissä kokonaan.
Rokotuskattavuus on Etelä-Savon sairaanhoitopiirin alueella valtakunnan kärkeä, ryhmän tiedotteessa todetaan.
THL:n mukaan koronarokotteen kolmannen annoksen on nyt ottanut lähes puolet Suomen väestöstä. Tämä tarkoittaa noin 2,64:ää miljoonaa ihmistä.
Toisen annoksen ottaneita taas on koko väestöstä lähes 76 prosenttia eli noin 4,16 miljoonaa ihmistä. Ensimmäisen annoksen ottaneita on noin 80 prosenttia eli 4,4 miljoonaa.