Iltalehti kertoo tapauksesta, jossa pohjoishelsinkiläisessä lähiössä asuva nainen sai parkkisakon pysäköityään autonsa omaan parkkiruutuunsa. Valvontaa alueella hoiti yksityinen pysäköintivalvontafirma.
Iltalehden mukaan parkkifirma oli saanut neljä valvontapyyntöä, joiden perusteella se kirjoitti 60 euron suuruisen valvontamaksun ja jätti sen naisen auton tuulilasiin. Nainen vei asian Kuluttajariitalautakuntaan ja vaati valvontamaksun peruuttamista aiheettomana.
Nainen esitti todisteena vuokrasopimuksen, josta kävi ilmi että nainen oli tehnyt parkkiruudusta vuokrasopimuksen jo pari kuukautta aiemmin ja sopinut oli astunut voimaan pian tuon jälkeen. Nainen maksoi parkkiruudustaan vuokraa 18 euroa kuukaudessa.
Iltalehden mukaan nainen ei kuitenkaan tyytynyt pelkästään vaatimaan valvontamaksun peruuttamista. Hän vaati myös yksityiseltä pysäköintivalvontayhtiöltä 5 000 euron korvausta. Summa olisi naisen mukaan vahingonkorvaus aiheettomasta sakottamisesta, selvitystyöstä sekä asian käsittelyyn kuluneesta ajasta.
Yksityinen parkkifirma totesi Iltalehden mukaan omassa vastauksessaan, ettei kuluttaja ollut yksilöinyt korvausvaatimustaan. Siksi vaatimus oli yhtiön mielestä perusteeton. Yhtiö pyysi lautakuntaa toteamaan tämän myös kuluttajalle.
Kuluttajariitalautakunta katsoi jääneen näyttämättä, että kuluttajalle olisi syntynyt valvontayhtiön menettelystä 5 000 euron suuruinen vahinko. Asiasta valittanut nainen ei siis saanut korvausvaatimustaan läpi.
Sen sijaan nainen kuitenkin voitti varsinaisen pysäköintimaksua koskeneen riidan, eli lautakunta totesi, että 60 euron valvontamaksu eli alkuperäinen parkkisakko oli virheellinen. Valvontayhtiö joutui peruuttamaan maksun perimisen.
Juttua on muokattu 19.2.2022 klo 14.32: muutettu tietojen lähteeksi Iltalehti, joka kertoi asiasta ensin.