THL: Suomessa on tänään raportoitu 2 746 uutta koronavirustartuntaa

Suomessa on tänään raportoitu 2 746 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Viikko sitten tiistaina THL raportoi tartuntojen määräksi runsaat 4 426. Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä kaikkia sairastuneita ei testata virallisesti.

Suomessa on THL:n mukaan vahvistettu yhteensä 77 738 tartuntaa viimeksi kuluneiden 14 päivän aikana. Se on runsaat 9 000 tartuntaa vähemmän kuin sitä edeltäneiden kahden viikon jaksolla, jolloin THL raportoi tartuntojen määräksi 86 841.

Vahvistettuja tartuntoja on THL:n mukaan koko epidemian ajalta lähes 625 500.

THL:n mukaan koronavirustartuntojen valtakunnallinen ilmaantuvuus on kahdelta viime viikolta 1 410 tartuntaa 100 000:ta asukasta kohden. Edellisten kahden viikon aikana ilmaantuvuusluku oli noin 1 575. Luvut ovat pyöristettyjä.

Suomessa ei ole tänään raportoitu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu Suomessa kaikkiaan 2 329.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut