Pohjois-Korea vahvistaa testanneensa eilen uudentyyppistä mannertenvälistä ballistista ohjusta. Pohjois-Korean valtionmedian mukaan maan johtaja Kim Jong-un oli valvomassa henkilökohtaisesti uuden ohjuksen testilaukaisua.
Pohjois-Korean naapurimaat Etelä-Korea ja Japani kertoivat torstaina havainneensa ohjuskokeen, ja ohjuksen lentoradan perusteella kyseessä arveltiin olevan mannertenvälinen ohjus. Etelä-Korea, Japani ja Yhdysvallat tuomitsivat laukaisun kovin sanoin.
Ohjus kävi Pohjois-Korean mukaan runsaan 6 200 kilometrin korkeudessa ja lensi reilun tuhannen kilometrin matkan ennen kuin putosi Japaninmereen. Ohjus putosi Japanin talousalueelle, ja Japani kritisoi Pohjois-Korean vaarantavan alueen rauhan ja turvallisuuden.
Testattu ohjus oli uusi Hwasong-17-ohjus, jonka Pohjois-Korea esitteli vuonna 2020. Ohjusta ei aiemmin ollut testattu onnistuneesti. Viime viikolla Pohjois-Korea todennäköisesti suoritti epäonnistuneen ohjuskoneen Hwasong-17:llä, koska ohjuksen nähtiin räjähtävän pääkaupunki Pjongjangin yllä.
Valtiollisen uutistoimisto KCNA:n mukaan ohjus laukaistiin matkaan Pjongjangin lentokentältä. KCNA:n julkaisemissa kuvissa Kim oli kiitoradalla mustassa nahkatakissa ja aurinkolaseissa ohjuksen edessä, jota kuljetettiin 11-akselisen ajoneuvon päällä.
Ensimmäinen mannertenvälisen ohjuksen koe yli neljään vuoteen
Pohjois-Korea oli testannut edellisen kerran mannertenvälistä ballistista ohjusta marraskuussa 2017. Tuolloin se testasi aiempaa ohjusmallia Hwasong-15:tä, joka lensi paljon lyhyemmän matkan.
Sittemmin Pohjois-Korea pidättäytyi mannertenvälisten ohjusten testaamisesta, koska Yhdysvaltain silloinen presidentti Donald Trump aloitti Pohjois-Korean kanssa diplomaattiset ponnistelut, jotka eivät kuitenkaan johtaneet mihinkään. Aiemmin tänä vuonna Pohjois-Korea ilmoitti voivansa jatkaa myös mannertenvälisten ohjusten testaamista. Maa on testannut alkuvuoden aikana ahkerasti erilaisia ohjuksia.
Pohjois-Korean uskotaan pystyvän ohjuksillaan toimittamaan ydinkärjen Yhdysvaltoihin. KCNA:n mukaan Kim sanoi, että Pohjois-Korea on nyt "täysin valmis pitkäkestoiseen kamppailuun Yhdysvaltain imperialisteja vastaan."
Asian tiimoilta on tarkoitus pitää perjantaina YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokous. Mannertenvälisen ohjuksen laukaisu rikkoo useita YK:n päätöslauselmia. Pohjois-Korea on jo valmiiksi tiukkojen kansainvälisten pakotteiden alaisuudessa.
Uutistoimisto AFP:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan ohjuskokeen ajoitusta voi selittää se, että ensi kuussa Pohjois-Koreassa juhlitaan maan perustajan Kim Il-sungin syntymän 110-vuotispäivää. Pohjois-Korea saattaa myös hyödyntää maailmanpolitiikan tilannetta, jossa Yhdysvaltojen huomio on kiinnittynyt Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa.