Mediat: Trumpin puhelulokissa tuntien tauko kongressin valtauksen ajalta

Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin puhelutiedoissa on monen tunnin pituinen tauko siltä päivältä, jolloin Trumpin kannattajat hyökkäsivät kongressitaloon. Valkoisen talon puhelulokissa on päivämäärän 6. tammikuuta 2021 kohdalla seitsemän tunnin ja 37 minuutin pituinen tyhjä kohta, uutisoivat Washington Post ja CBS tiistaina.

Katkos kattaa sen ajanjakson, jonka aikana kongressitalon valtaus tapahtui.

Lokin mukaan Trump kuitenkin puhui puhelimessa saman päivän aamuna kahdeksan ihmisen kanssa ja kyseisen päivän iltana 11 ihmisen kanssa.

Edustajainhuoneen valiokunta selvittää, onko Trump kommunikoinut katkoksen aikana vaihtoehtoisilla välineillä, kuten neuvonantajien puhelimilla.

Trumpin tiedottaja ilmoitti nyt, että entisellä presidentillä ei ole koskaan ollut mitään tekemistä puhelinlokien kanssa ja että Trump olettaa, että kaikki puhelut on tallennettu.

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Mainos: Savonia-ammattikorkeakoulu

Pohjoissavolaisia pienyrittäjiä koulutetaan verkkokaupan ja somen saloihin

Etusivulla nyt

Mainos: Savon Media

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut