Valtio voisi vetää omistamiaan yhtiöitä Venäjältä yhtiökokouksen päätöksellä. Näin arvioi Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) medialle Säätytalolla. Tuppurainen ei sulje tällaista ratkaisua pois, mutta hänen mukaansa ylimääräisiä yhtiökokouksia ei ole tällä hetkellä vireillä.
Tuppuraisen mukaan hänellä ei ole tällä hetkellä epäluottamusta yhdenkään valtio-omisteisen yhtiön toimintaan. Yhteydenpito yhtiöihin on hänen mukaansa tiivistä ja yhtiöissä osataan lukea ajan merkit.
Esimerkiksi liikennöinnin keskeyttämiset pitää pystyä Tuppuraisen mukaan tekemään huolellisesti, koska niihin liittyy myös huoltovarmuustekijöitä. Tuppuraisen mukaan suomalaisissa valtio-omisteisissa energiayhtiöissä seurataan nyt hyvin tarkoin muuttunutta toimintaympäristöä ja vedetään siitä johtopäätöksiä.
Tuppurainen viittasi myös EU:n aikatauluun venäläisestä energiasta irtautumisessa.
– EU:n komissio tulee antamaan oman näkemyksensä toukokuun loppuun mennessä tavoiteaikatauluista ja keinoista, joilla koko EU irrottautuu fossiilisesta energiasta ja ylipäätään saavuttaa omat päästövähennystavoitteensa, Tuppurainen sanoi.
Marin: Taloudelliset kytkökset tulee katkaista
Taloudelliset kytkökset Venäjän kanssa tulee katkaista, sanoo pääministeri Sanna Marin (sd.).
Marin kommentoi asiaa aamupäivällä toimittajille Säätytalolla, jossa hallitus kokoontui kehysriiheen. Hän sanoi uskovansa, että lisäpäätöksiä on luvassa nopeasti EU-tasolta, minkä lisäksi Suomessa joudutaan pohtimaan keskinäisiä suhteita Venäjän kanssa.
– Meidän pitäisi irrottautua kaikesta venäläisestä energiasta niin pian kuin mahdollista, niin öljystä, kivihiilestä kuin kaasusta, Marin sanoi.
Kyseessä on Marinin mukaan Suomen viesti myös yhteisiin pöytiin Euroopan unionissa. Hänen mukaan pakotteita tehdään yhdessä, jotta ne ovat siten vaikuttavia. Iso tehtävä pääministerin mukaan on myös varmistua siitä, ettei pakotteisiin jää porsaanreikiä.
Tuppurainen: Toimintaympäristö muuttunut
Pääministeri ei halunnut kommentoida yksittäisten yhtiöiden tilannetta. Häneltä kysyttiin kahden valtionyhtiön, VR:n ja Fortumin , toiminnasta.
Omistajaohjauksesta vastaavan Tytti Tuppuraisen mukaan VR:n ja muiden valtionyhtiöiden on nyt huomioitava ratkaisuissaan Venäjän muuttunut tilanne. Tuppuraiselta kysyttiin siitä, että Venäjä keskeytti tavaratoimitukset Venäjälle maaliskuussa ja päätti aloittaa ne uudestaan vain joidenkin päivien päästä.
Viime päivinä Venäjän vetäytymiltä alueilta on paljastunut ukrainalaisten siviilien julmaa kohtelua, joka on viitannut venäläissotilaiden tekemiin räikeisiin sotarikoksiin Ukrainassa.
Tuppurainen totesi, että kuljetusliikenteen keskeyttäminen perustui arvioon, että Britannian asettamat pakotteet olisivat haitanneet koko VR:n toimintaa ja yhtiö teki siinä tilanteessa nopean arvion. Sittemmin kävi ilmi, etteivät nuo pakotteet kohdistu VR:ään.
– Nyt kuitenkin tilanne on selvästi muuttunut, ja kaikkien valtio-omisteisten yhtiöiden täytyy ottaa huomioon tämä muuttunut investointiympäristö ja tämä muuttunut liiketoimintaympäristö. Me edellytämme yhtiöltä yhteiskuntavastuuta, ja osa siitä on lukea tämä uusi toimintaympäristö.
Allegro-junat eli henkilöliikenne on laitettu VR:ssä katkolle samaan aikaan, kun VR jatkaa yhä tavaraliikenteen kuljettamista Venäjälle.
– Allegro-liikennettä koskivat Yhdysvaltain asettamat pakotteen ja oli selkeästi nähtävissä riski, että pakotteet voisivat ulottua koko VR:n liiketoimintaan. Tässä tilanteessa VR kysyi valtio-omistajan näkemystä [siitä], oliko perusteltavissa keskeyttää Allegro-liikennöinti, Tuppurainen sanoi.
Valtio-omistaja antoi tukensa päätökselle.
Tuppurainen totesi, että Venäjän toimet ovat selkeästi vastoin kansainvälistä oikeutta ja voidaan puhua sotarikoksista. VR:n tavaraliikenteen jatkumiseen Tuppurainen totesi ainoastaan edellyttävänsä, että kaikki valtio-omisteiset yhtiöt noudattavat Suomen lakia, kansainvälistä oikeutta ja erilaisia "länsirintaman" asettamia pakotteita.
Tuppurainen ei suoraan kertonut, pitäisikö VR:n nyt jatkaa tavaratoimituksia Venäjälle vai ei.
Hän sanoi, että VR:n viestinnästä vastaa tietysti VR itse, mutta asia käydään omistajaohjauksessa lävitse. Tuppurainen totesi, että omistaja käyttää valtaa yhtiökokouksessa.