Sri Lankan uudeksi pääministeriksi valittiin torstaina odotetusti veteraanipoliitikko Ranil Wickremesinghe, 73. Wickremesinghe on tätä ennen toiminut saarivaltion pääministerinä jo viidesti. Sri Lankan edellinen pääministeri Mahinda Rajapaksa erosi maanantaina.
Viidellä edellisellä yrittämällään Wickremesinghe ei koskaan ole onnistunut pysymään virassaan kautensa loppuun saakka. Tämän lisäksi hän on hävinnyt presidentinvaaleissa kahdesti ja johtanut puolueensa useaan kertaan vaalitappioon. Jopa hänen omat kannattajansa kutsuvat häntä "sarjahäviäjäksi".
Wickremesinghe on tällä hetkellä oman ryhmittymänsä, Yhdistyneen kansallispuolueen, ainoa edustaja parlamentissa. Puolue koki edellisissä vaaleissa niin karvaan tappion, että se menetti liki kaikki edustajansa.
"Olemme matkalla kohti hyperinflaatiota"
Uutta pääministeriä pidetään länsimielisenä markkinatalouden osaajana, mikä saattaa helpottaa neuvotteluja Kansainvälisen valuuttarahaston ja ulkomaisten rahoittajien kanssa.
– Pahin on vielä edessä. Inflaatio on jo nyt erittäin korkealla tasolla, ja olemme matkalla kohti hyperinflaatiota. Asioita pitää alkaa panna kuntoon nyt, enää niitä ei voi siirtää, Wickremesinghe evästi.
Sri Lanka on ajautunut koko itsenäisyytensä ajan pahimpaan talouskriisiin. Maassa on ollut kuukausia puutetta ruuasta, polttoaineista ja lääkkeistä. Kriisi kärjistyi entisestään maanantaina, kun hallinnon kannattajat hyökkäsivät presidentin eroa rauhanomaisesti vaatineiden mielenosoittajien kimppuun.