Ministeri Jaakko Iloniemi on vaikuttanut Suomen ulkopolitiikkaan kahdeksalla vuosikymmenellä ja ollut määrittelemässä konkreettisesti sen suuntaa kolmen presidentin (Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari) kausilla. Silti veteraanidiplomaattikin oli kysymysmerkkinä Venäjän aloitettua hyökkäyssodan Ukrainassa: loogisia perusteita sodan päämäärille tai ajoitukselle ei vain löytynyt.
– Eli ne syyt ovat jotain sellaista, joka ei mahdu meidän tapaamme ajatella syitä ja seurauksia, Iloniemi myöntää.
Ehkä taustalla oli jo pitkään valmiina ollut suunnitelma, jolle ajankohdan uskottiin nyt olevan otollinen, hän pohtii. Niin tai näin, tapahtumien kulku on sittemmin osoittanut, että Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi väärin niin oman sotavoimansa tehon kuin Ukrainan vastarinnan voimakkuuden sekä EU:n ja Yhdysvaltain voimakkaat reaktiot.
Iloniemi muistuttaa heti perään, että täsmälleen samat virhearviot tehtiin myös "täällä läntisessä Euroopassa". Osasiko kukaan siis nähdä, mitä tuleman piti?
– Se lista on kyllä aika lyhyt, Iloniemi toteaa.
Nato on pitkän länsiyhdentymisen päätös
Iloniemen pitkästä urasta julkaistaan tiistaina toisen pitkän linjan diplomaatin Hannu Himasen kirjoittama elämäkerta: Iloniemi – Eminenssi. Ajan rajusta riennosta kertoo omaa kieltään se, että yli 500-sivuiseen tiiliskiveen katsottiin parhaaksi lisätä loppuvaiheessa vielä viimeinen 17. luku Ukrainan sodasta ja Suomen Nato-jäsenyysnäkymistä.
Himasen ja Iloniemen vuoropuhelun muotoon kirjoitettu luku ehti sekin mennä osin vanhaksi: kirjaa julkaistaessa Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemukset ovat jo saapuneet Naton päämajaan.
Iloniemi allekirjoittaa näkemyksen, jonka mukaan Nato-päätös on Suomen läntisen yhdentymisen täydentymistä. Aluksi tällä tiellä otettiin varovaisia taloudellisia askelia, vuonna 1995 EU:hun liityttäessä oli jo kyse pääosin turvallisuuspolitiikasta, vaikkei sitä silloin ääneen sanottu.
– Enää ei ole tarvetta kiertelyille, ei kotimaisesta eikä ulkomaisista syistä, Iloniemi sanoo.
Paasikiven kadunmies on historiaa
Suomen liittyminen Natoon ei tullut kuin salama kirkkaalta taivaalta, olihan Nato-optiosta puhuttu jo ainakin 20 vuotta.
– Kyllä se ajatus muhi. Kannatusta oli vähän, mutta tietoisuutta kyllä oli, Iloniemi kuvailee.
Kansalaisten nopea kääntyminen jäsenyyden hakemisen kannalle oli jälleen jotain, jonka edessä kokenut ulkopolitiikan konkari joutui myöntämään ennustajanlahjojensa rajallisuuden.
– Ennen kaikkea se totaalinen muutos! Että jostakin neljänneksestä mennään kolmeen neljännekseen, niin se oli kyllä huikeata, en osannut semmoista kuvitella.
Iloniemi toteaa niin keskustapuolueen kuin sosiaalidemokraattien riveissä tapahtuneen paljon aivan spontaania halua muuttaa näkemystä Natosta, jopa vasemmistoliitossa soraäänet jäivät hänen mukaansa lopulta "symbolisiksi".
Eduskunnan äänestystulokseksi Iloniemi olisi veikannut silti vain noin 150:tä jaa-ääntä, toteutuneiden 188:n sijaan.
– Se vain osoittaa, että poliitikot seurasivat kansaa eikä kansa poliitikkoja, hän tiivistää.
Eli eikö Juho Kusti Paasikiven maksiimi, että ulkopolitiikka on aivan liian tärkeää jätettäväksi kadunmiehelle, enää päde? Iloniemen mukaan toteamus on vanhentunut.
– Paasikiven kadunmies luki, parhaassa tapauksessa, päivittäin sanomalehteä. Nykyään on kyseessä huomattavasti valistuneempi yleisö, Iloniemi suhteuttaa.
Tunnustusta pääministerin jaksamiselle
Iloniemen kommenteista paistaa tunnustus Suomen valtiojohdon, muun muassa pääministeri Sanna Marinin (sd.) toiminnalle kevään aikana. Iloniemi muistuttaa, että juuri aiemmin oli koettu pitkä pandemiakausi, joka oli ollut hallitukselle äärimmäinen rasite.
– Pääministerille erityisesti. Ei se kuitenkaan niin ollut voimia vienyt, ettei olisi ollut päättäväisyyttä tallella, kun sitä tarvittiin, Iloniemi sanoo.
Mutta mitä kuuluu presidentti Sauli Niinistön neljälle ulkopolitiikan pilarille? Yksi, eli toimivat idänsuhteet, on poikki, eikä parempaa ole Iloniemen mukaan luvassa niin kauan kuin Venäjä jatkaa nykyistä politiikkaansa. Samalla on heikentynyt myös kansainvälisen sopimuspohjaisen järjestelmän pilari, tosin vain Venäjän suuntaan, Iloniemi toteaa.
Vastapainoksi edellä mainituille heikentymisille on läntisten kumppanuuksien pilarin "huomattava vahvistuminen" Nato-jäsenyyspäätöksen myötä, Iloniemi sanoo. Neljäs eli oma uskottava puolustuskyky on vähintäänkin ennallaan.
Venäjä vastaan länsi - ja sivustakatsojat
Venäjän kehittymistä läntiseksi demokratiaksi tai oikeusvaltioksi on Iloniemen mukaan turha haikailla.
– Oikeusvaltion ideaa ei ole Venäjällä hyväksytty koskaan. Se, mikä lännessä on oikeusjärjestelmän tiukasti säätelemää, on Venäjällä poliittisen tahdon asia, Iloniemi tiivistää eron.
"Mr. Etyk" Iloniemi oli keskeisessä roolissa Helsingissä vuonna 1975 pidetyn Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (Etyk) valmistelussa. Sen pohjalle luodun Etyj-järjestelmän varaan laskettiin Suomessakin paljon, mutta sotaa se ei lopulta kyennyt estämään.
– Kaikki valtiot ovat tietysti oman etunsa ajajia, mutta kun mennään sopimusoikeudelliselle puolelle, niin silloin tilanne ei ole ollenkaan tasapainoinen: se on aivan selvästi Venäjän rikkeiden luoma kuva, Iloniemi sanoo.
Samalla Iloniemi muistuttaa, että nykyisen kansainvälispoliittisen asetelman pelkistäminen Venäjän ja muun maailman väliseksi vastakkainasetteluksi on paha yksinkertaistus.
– Kun katsotaan äänestyksiä YK:n yleiskokouksessa, ja lasketaan pääluvun eikä valtioiden mukaan, niin se seikka, että Kiina ja Intia eivät ole tuominneet (Venäjän) hyökkäystä, osoittaa, ettei maailma ole jakautunut Venäjän puolesta ja vastaan, vaan on kolmas kaikkein suurin ryhmä, joka on sivustakatsojia, Iloniemi perustelee.
"Asiassa vahva, tyylissä lempeä"
Pian 90 vuotta täyttävän Iloniemen ajatus ei harhaile tai katkeile. Vastaukset kysymyksiin tulevat salamannopeasti korostetun selkeällä suomella ja ovat hyvin jäsenneltyjä. Motto "Fortiter in re, suaviter in modo" (Asiassa vahva, tyylissä lempeä) kuvaa kantajaansa.
Keskustelut ovat olleet myös tärkeä osa Eminenssi-kirjan aineistoa Iloniemen laajan henkilökohtaisen arkiston ohella, jonka Himanen on saanut käyttöönsä kokonaisuudessaan.
– Yksityiskirjeenvaihtoa myöten. Minä en sensuroinut tai ehdottanut mitään muutoksia tai poistoja. Se on hänen (Himasen) kirjansa, Iloniemi taustoittaa.
Hän kertoo tunnistavansa kirjan Iloniemestä itsensä, vaikka paljon itselle tärkeää ei kansien välistä löydy.
– Yksityiselämä jää melkein kokonaan pois, ja se on kuitenkin aika merkittävä osa ihmiseloa, Iloniemi naurahtaa.
Diplomaatti ja eminenssikin on ihminen.